perjantai 6. marraskuuta 2015

Viimeistä kertaa odotellessa

Radiolistan jähmeän kotimaisen kärkiviisikon alapuolella vipisevät ulkomaiset syrjäyttäjäehdokkaat. Lukas Grahamin 7 Years nousi tänään 20–6 ja Taylor Swiftin Wildest Dreams 19–7. Jälkimmäinen on edelleen lohkaistu viimevuotiselta 1989-albumilta. Tulisiko siitä levyn kolmas Top 3 -radiohitti Shake It Offin ja Blank Spacen jälkeen?

Vanhaa tavaraa näkyy tilastossa muutoinkin. Haloo Helsingin Pulp Fiction (#4) on jo 17. peräkkäistä viikkoa kahdeksan soitetuimman joukossa. Mikael Gabrielin ja Diandran Viimeisen kerran (#11) roikkuu Suomipopin ja The Voicen rotaatiossa niin hanakasti, että kävi viime viikolla parhaalla sijallaan kahdeksantena. Esimerkiksi Yle X:n soittolistalta kappale pudotettiin jo puoli vuotta sitten.

Oma lukunsa roikkujana on Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa, joka elpyi usean aseman tuella taas sijalle 21. Vaikka sijoitin sen latauslistamenestyksensä takia hittivuosilistalle 2014, se on matkalla radiovuosilistan 2015 ykköseksi. Biisit.infon mukaan Iskelmä soittaa sitä yhä innokkaimmillaan neljä kertaa päivässä.

7 kommenttia:

  1. Latauslista arveluttaa jälleen. Ariana Granden "Focus" oli useamman päivän ajan iTunesin top 10 -sijoilla, mutta sitä ei näy top 30:ssä. Billboardin Finland Digital Songs -listalla se on kuitenkin seitsemäntenä. Sen sijaan latauslistan sijalla 16 on Sweet Californian "Wonderwoman", jota ei ole näkynyt ainakaan iTunesin listoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai onhan Sweet California iTunesin listoilla näkynyt, mutta ei lähelläkään kärkeä. Kolme päivää sitten se oli sijalla 46.

      Poista
  2. Jokainen latauslista arveluttaa, jossa on Max and the Ducksin levyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen yhtye on kyllä 2010-luvun Kinetik Control, mitä listoihin tulee. Saa nähdä, kuinka kauan jaksavat ladata "hittejään", kun muuta mediahuomiota kertyy hyvin vähän.

      Poista
  3. DigiAnttila on lopettanut toimintansa ja sen koko asiakasrekisteri on siirtynyt Musa24.fi latauskaupan alaisuuteen. Ymmärtääkseni myös MTV3 store download on aikaisemmin sulautunut Musa24:än. Olisi ihan kiva tietää markkinaosuuksia (itunes vs. musa24). Uutiskirjeessään ilmoittavat kehittävänsä palvelusta Suomen parhaimman ja monipuolisimman musasivuston. Ihan kunnioitettavaa, että joku vielä yrittää satsata mp3 markkinoihin, kun vastassa ovat toisaalla Spotify ja toisaalla peer to peer sivustot. Adelen viimeaikaiset myyntiluvut antavat varmaan kuitenkin uskoa siihen, että on vielä ihmisiä, jotka haluavat omistaa musiikkia myös digitaalisessa muodossa ja jopa maksaa siitä.

    Sami

    VastaaPoista
  4. Biisit.infossa eivät ole kaikki Suomen radioasemat. Joten mitä listaa pukkaa.

    VastaaPoista
  5. Radiolistaa laatii Radio Monitor. Mutta koska se ei tarjoa asemakohtaisia soittotietoja kuten edeltäjänsä Music Control, tsekkailen niitä tarpeen tullen biisit.infosta.

    VastaaPoista