torstai 14. kesäkuuta 2012

Päivä Myyntiä, Myyntiä Päivä

Kahden päivän kaupoissaolo riitti PMMP:lle ottaa uransa kolmas paalupaikka. En ole kuullut selitystä Rakkaudesta-levyn maanantaijulkaisulle, mutta alalla ollaan muutenkin luopumassa lista-aikataulun sanelemasta keskiviikkokäytännöstä. Sony ilmoitti siirtyvänsä heinäkuun alusta perjantaijulkaisuihin, ja Universal näyttää tekevän samoin.

Täydennetty painos kohotti Chisun Kun valaistun -albumin 17. sijalta kolmanneksi ja varmisti sille kosolti lisää listaviikkoja. Edeltäjä Vapaa ja yksinhän siirrettiin midpriceen viikkoa ennen kuin se olisi noussut Lady Gagan The Fame Monsterin rinnalle 2000-luvun pitkäikäisimmäksi listalevyksi. Hintakeekoilu estää suomalaisia jymymenestyjiäkin panemasta tässä suhteessa kampoihin ulkomaaalaisille – nyt kestokuningattareksi ohi Gagan on edennyt Adele, jonka 21 on mukana 72. viikkoa ja jatkaa ties mihin.

Metalliveteraanit Kreator (11) ja Fear Factory (23) saavuttivat uransa korkeimmat sijat, samoin soolo-Uniikki (20). Patti Smith (21) palasi mukaan 24 vuoden tauolta, ja toinen ikäihminen Neil Young (19) on sikäli sopivalla sijalla, että Americana on hänen 19. Top 20 -albuminsa. 22:ntena ensiesittäytyy raumalainen rockabillykolmikko Relax Trio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti