keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Omenoita ja appelsiineja

Päivän listapaljastus oli Tech Radarin uutinen siitä, että USA:n suurimmassa hittitilastossa Billboard Hot 100:ssa huomioidaan tästedes Spotifyn ja muutaman muun palvelun kautta striimattu musiikki. NME tiedusteli saman tien brittien singlelistaa kokoavalta OCC:ltä, onko sillä vastaavia suunnitelmia. Ei kuulemma ole.

Billboardille päätös oli luontevampi, koska Hot 100:ssa on aina yhdistetty kaksi ei-niin-yhteismitallista arvoa, biisin menestys single/latausmyynnissä ja radiosoitossa. Niiden tolkullinen naittaminen edellyttää jatkuvaa periaatteellista pohdintaa ja eri data-aineistojen painoarvon tarkkailua, ja ihan sama koskee striimin ja myynnin yhdistämistä.

Ai miksikö? Ajatellaanpa Veeti-Amandaa, joka lataa Itunesista suosikkibiisinsä ja kuuntelee sitä sitten eri koneillaan 20 kertaa. Hänen kaverinsa Pinja-Oliver kuuntelee toisen biisin samana aikana Spotifysta 20 kertaa. Listamittaustulos 1:20, vaikka kuuntelumäärä sama. Seuraavalla viikolla kumpikin jatkaa kuunteluaan, jolloin listamittaustulos on 0:20. Jos kummankin fanitus kestää seuraavat puoli vuotta, Veeti-Amandan listaan vaikuttava kulutusarvo on edelleen nolla, mutta Pinja-Oliverin 520.

Myyntilista rekisteröi ostotapahtuman, ei sen jälkeistä määrittelemättömästi jatkuvaa kuluttamista. Striimauksessa sen sijaan jatkuva kuluttaminen näkyy yksi yhteen. Noiden yhdistäminen on yhtä kiusallinen proseduuri kuin euroviisun valinta sekä tuomariarvosanojen että yleisöäänten avulla. No, Ruotsissa harrastetaan molempia.

1 kommentti:

  1. Hyvä päätös Billboardilta, vaikka nimenomaan britit eivät sitä käsitäkään - erinäisillä foorumeilla valitetaan yhä jatkuvasti radiosoiton sisällyttämisestä Hot 100 -laskentaan vaikka se on ollut olennainen osa sitä liki aina. Eikä Hot 100 edes ole sinkkulista.

    VastaaPoista