lauantai 31. maaliskuuta 2012

Jos floppi ei tapa, se vahvistaa

Single- ja radiolistojemme kärkikymmeniköissä on viisi yhteistä biisiä: Älä tyri nyt, Ai se eu te pego, Soutaa huopaa, Drive By ja tuoreimpana Stronger (What Doesn’t Kill You). Viimeksimainittu on Kelly Clarksonin ensimmäinen tuplaan yltäjä – itse asiassa se on laulajattaren ainoa Top 20 -sinkku, vaikka radiovalloitus tehtiin meilläkin pian hänen American Idol -voittonsa jälkeen vuonna 2003.

Kohta 30 täyttävän Clarksonin uraa voi lähtökohtiinsa nähden pitää yllättävänkin kestävänä, etenkin kun se on kulkenut myös karikkojen kautta. Uusi hitti ilmestyi jo syksyllä Stronger-albumilla, jonka eka single Mr Know It All floppasi meillä täysin – samoin koko albumi. Hänen viidestä pitkäsoitostaan kolme on tilastoitunut Suomessa aika epätasaisin tuloksin: 6, 19 ja 32.

Albumilla kappaleen nimi muuten kirjoitetaan What Doesn’t Kill You (Stronger), joka tuntuu ihan yhtä kankealta ja kysymyksiä herättävältä ratkaisulta kuin singleversio. Jokin kaupallinen motiivi tuplanimelle on löydyttävä, ehkä digikauppojen hakusysteemeihin liittyvä. Pelkkä Stronger lienee omiaan aiheuttamaan sekaannusta, siihenhän ovat hiteissään päätyneet viime vuosina muun muassa Britney Spears, Gary Barlow, Sugababes ja Kanye West.

2 kommenttia:

  1. mistä voi nähdä viikottaisen Radiolistan top-100:en??

    VastaaPoista
  2. Ei mistään, ainakaan netissä. Tuossa vasemmalla palstalla on linkki Novan sivulle, jossa ilmestyy Top 20.

    VastaaPoista