keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Silitys on rautaa

Joulun ja levyalen välissä olisi hyvä rako päästä näyttäytymään albumilistalla, mutta tilaisuuteen tarttujia ei liiaksi näy. Ei muita kuin viidennen albuminsa Ironing Dayn viime viikolla julkaissut No Shame, jolle 38. sija on eka laatuaan – singletilastossa salolaiset ovat käyneet kahdesti. 36:nneksi ilmestyi Petri Nygårdin Kaikkee pitää olla, mutta se ilmestyi jo vanhana vuonna. Petrillekin ehti kertyä listataukoa kahdeksan vuotta.

Top 50 vaikuttaa yllättävine palaajineen sen verran labiililta, että Tuomo olisi voinut harpata korkeammallekin kuin kuudenneksi. Vuoden takainen albumi kun ylsi kakkoseksi asti, ja The Baseballsille olisi korkea aika jonkun panna kampoihin. Jos Karibia-lähtöisen Boney M:n pitkäsoittoja ei lasketa, Strike! on 11 viikollaan historiamme pitkäkestoisin saksalainen albumiykkönen. Modern Talking äityi aikoinaan kymmeneen.

3 kommenttia:

  1. Näinköhän midprice-määrittelyn häilyvyys jatkuu "uudellakin" albumilistalla: Rasmuksen vuoden 2008 Black Roses palasi Anttilan 4,99-laarin kautta listalle. Kuitenkin esim. Antti Tuiskun vuotta myöhemmin ilmestynyt Hengitän luokitellaan midprice-kategoriaan.

    Uuden listakoneiston rasvaaminen ilmeisesti ottaa aikansa. Nykyisen version luettavuutta sotkevat jaetut sijoitukset (kannatan aiemmin ehdottamaasi ratkaisumallia tasapeliin) sekä re-entryjen ja uutuuksien merkkaaminen samalla symbolilla.

    Listaviikkojen laskennan aloittaminen nollasta toivottavasti myös korjataan ajan myötä. Listajatkumon ei tule mielestäni nollautua mediakumppanin vaihtumiseen.

    VastaaPoista
  2. Samaa ihmettelen minäkin.Tuiskun levyähän myydään normi hinnalla joka paikassa.Ei oo kait vielä alentunu missää.

    VastaaPoista
  3. Kyllähän tuossa uusimmassa on kosolti kummasteltavaa, mutta en mä halua sellaistakaan kuviota, että joka viikko vain marmatan täällä, mitkä asiat ovat tällä kertaa pielessä. Katsellaan rauhassa, kun vaihtoehtojakaan ei juuri ole.

    VastaaPoista