lauantai 25. tammikuuta 2025

Nova avasi Teddyn oven

Radiolistan kärkipäässä ei ole tungosta, joten Shrtyn Sirkus palasi eilen ykköseksi impact-määrällä, joka on alle kaksi kolmasosaa loppuvuoden parhaista saldoista. Nyt riittäisi tilaa myös yllättäjille. Esimerkiksi syyskuun alussa julkaistu Linkin Parkin The Emptiness Machine kohosi 14. sijalta viidenneksi saatuaan nousuapua Radio Novalta.

Måneskinin laulajan Damiano Davidin sooloura-avaus ei näyttänyt syksyllä lupaavalta, kun Born with a Broken Heart hyytyi Suomen Spotifyssa sijalle 184. Muunkin Euroopan reaktiot jäivät viileiksi, mutta koti-Italiassa biisi on hiljalleen edennyt Top 40 -striimitasolle. Nyt se harppasi radiolistalla 27 sijaa 13:nneksi. Damiano saa niin ikään Nova-tukea nuorisoradioiden lisäksi.

Vuosi sitten Lose Controlilla paljon rotaatiota kerännyt Teddy Swims on kuplinut Top 20:n tuntumassa kahdella follow-upilla, joista Bad Dreams eteni viime viikolla jo sijalle 22. Sitten kaikki keikahti, ja yli puoli vuotta tilastossa roikkunut The Door kiilasi sen ohi 36. sijalta 18:nneksi eli arkistohitiksi. NRJ on soittanut Bad Dreamsia tammikuussa yli 220 kertaa, mutta myös tässä tapauksessa Novan sana painoi eniten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti