Ensin yy, sitten öö

Heti kun Suomi alkoi osallistua euroviisuihin 1961, moni oli sitä mieltä, että oudon kuuloinen esityskielemme tekee meistä altavastaajia. Jotkut neuvoivat välttämään sanoituksissa etenkin muunkielisille vieraita etuvokaalidiftongeja yö, äy, öy. Mutta eikös niillä loppusoinnutettu jo ensimmäinen kertosäkeemme: ”Kautta hiljaisen YÖn, taakse tähtösten vYÖn”. (Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa)

Minäkin asetuin tuon teorian kannalle 1968, kun Kristina Hautalan oivallinen Kun kello käy jätettiin täysin käsittämättömästi peränpitäjäksi. Syytin kertsiä: ”Kun kello kÄY, taas liian paljon se lYÖ, on kohta päättynyt YÖ, taas alkaa arkinen tYÖ”. Samaan sorruttiin myös 1985 (”Eläköön elämä ja YÖ, eläköön tumma taivas ja tähtien vYÖ, toivo kanssani ettei tähti tähteä lYÖ”) ja 1991 (”Yksi hullu YÖ, villi sydän lYÖ”).

Noista on jo aikaa, ja Cha cha chan lyriikassa ei ollut yhtään äytä tai yötä, mutta millä sanoilla alkaa Ich komme, Erika Vikmanin tuore voittajasuosikki? ”On yö, sydän lyö.” Tahallista vai tahatonta – vaikea sanoa, kun en tiedä tekijäduo Roos+Bergin viisuhistorian tuntemuksesta. Kappaleen julkaisupäivänä Iskelmä-kanava innostui soittamaan sen yhdeksän kertaa, mutta on sittemmin rauhoittunut.