tiistai 11. heinäkuuta 2023

Vuosikatsauksen aika

Yllätys: saan julkaistuksi 2022-hittivuosilistan viikon sisällä. Tilanne on vielä kesken, mutta kun Top 20 -radiolistalla yhä roikkuva Viivin ja Robin Packalenin Ihana kipu ohittaa yhteispisteineen kohta yhden biisin, sen nousu tyrehtyy. Seuraava ohitettava on liian kaukana edellä, ja radiopistesarakekin alkaa tulla täyteen.

Tietysti radiosoitossa tapahtuu aina outoja elpymisiä, joiden ansiosta listaa voi joutua paikkailemaan. Uusimmalla listalla esimerkiksi Lauri Tähkän viimesyksyinen Elämänlangat palasi pistesijoille puolen vuoden tauolta, mutta sen saldo on niin matala, että vuositilaston Top 100 saanee olla rauhassa. Eikä tarvita paljon, että se siirtyisi 2023-hitiksi.

2022- ja 2023-tulostuksissa on nähtävissä selvä ero. Paras niistä biiseistä, joilla ei ole yhtään Top 40 -striimipisteitä vaan pelkkää radiomenestystä, on sijoittumassa 2022-listalla vasta sijalle 54. Tänä vuonna on liikkeellä monta levytystä, joilla on potentiaalia 30:n tai jopa 20:n joukkoon – sekä ulko- että kotimaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti