tiistai 8. syyskuuta 2020

Kolme nuorta veronalaista

Albumisyksystä tuskin saa näin kiinnostavaa muutoin kuin siten, että kolme artistia, joiden hittien pitkäikäisyyttä on jo kauan ehditty hämmästellä, julkaisevat pitkäsoiton kolmen viikon sisällä. Ykköseksi nousi sunnuntaina Arttu Wiskari, markkinoilla on jo Williamin esikoinen Shakespeare ja ensi viikolla ilmestyy Behmin eka albumi Draaman kaari viehättää.

William aikaansai striimauksissa paljon suuremman efektin kuin Wiskari. Spotifyn perjantailistalla kaikki albumin kymmenen raitaa (joista yhdeksän uusia) mahtuivat 30 kuunnelluimman joukkoon, ja osa niistä paranteli asemiaan seuraavana päivänä. New Music Friday Suomi -soittolistan aloituskappaleeksi valikoitunut Kopiokissa nousi Penelopen seuraksi pitämään kaksoisjohtoa.

Kahdeksan viikkoa striimatuimpien kakkossijaa Penelopen takana pitänyt Behmin Frida joutunee siis luopumaan paikastaan, mutta albumin ilmestyminen yleensä antaa pikku piristysruiskeen. Draaman kaari viehättää -levyssä kiinnostaa ennalta yksi asia: kesto. Wiskarin levy soi runsaat 35 minuuttia, Williamin ainoastaan 28 ja risat. Alkaako puolituntinen olla uusi normi? Siitäkin huolimatta, että kolmosena debytoineella Metallican S&M2:lla on kestoa reilusti kolmatta tuntia?

3 kommenttia:

  1. Vexi Salmeen liittyen: listatietokannassa mainitaan, että Tapio Rautavaaran jukeboxlistalle 1979 noussut "En päivääkään vaihtaisi pois" olisi ollut uudelleenjulkaisu vuodelta 1972. Rautavaaralla on kaksi samannimistä kappaletta: vuonna 1972 julkaistu (säv. Toivo Kärki, san. Salmi) ja toinen vuodelta 1979 (säv. Reino Markkula, san. Juha Vainio). Nousiko tuolloin tosiaan listalle tuo aiempi kappale (B-puoli singlellä Philips 6034 099)? Pitäisin todennäköisempänä, että listalle nousi tuo uudempi ja huomattavasti tunnetumpi (Philips 6034 127).

    VastaaPoista
  2. No tuosta selviää sillä että poistaa maininnan, mä olen niitä karsinut mutta en systemaattisesti. Tämänpäiväisistä Salmi-jutuista ehdinkin jo huomata että on olemassa kaksi samannimistä kappaletta.

    VastaaPoista
  3. Nuo kaksi on näköjään Spotifyssakin sekoitettu keskenään. Vuoden 1972 kappaleeseen on merkitty uudemman tekijätiedot ja 1979 levytettyyn molempien laulujen tekijät. Sentään itse kappale on kummassakin se oikea.

    VastaaPoista