sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Radiokesä on jo täällä

Jossain määrin herätti huomiota Kaija Koon uuden Onnellinen loppu -laulun debyytti radiolistan 17:ntenä. Ei ole vähään aikaan nähty noin korkeaa. Mutta hei, eihän siitä monta vuotta ole kun debytoitiin jopa ykkösenä, Chisun Ihana ja Haloo Helsingin Rakas ainakin. Onko tämä taas yksi näyte radiolistan nopeahkosta muutoksesta?

Vielä kaksi vuotta sitten Juha Tapion Sydän jota rakastan nousi suoraan kakkoseksi – eikä koskaan siitä ylemmäs. Viime vuonna nähtiin kaksi Kaija Koota korkeampaa debyyttiä, ja niistäkin toinen oli saman tien ulos romahtanut Daruden euroviisuehdokas. Toinen oli Ed Sheeranin ja Justin Bieberin tuleva ykkönen I Don’t Care sijalla 7.

Nuo pari listavuotta selatessani otin myös ylös, monennellako listaviikolla kappaleet etenivät ykkösiksi. Keskiarvo on 16,7 viikkoa, eli nousu radiolistakärkeen kestää nykyisin keskimäärin neljä kuukautta. Keskiarvoa toki nostaisi jos huomioisi, että vihdoin jouluykköseksi päässyt Whamin Last Christmas julkaistiin 35 vuotta sitten. Muutoin kaikki ulkomaiset ykköset saavuttivat sijansa selvästi keskiarvoa nopeammin. Mutta ensi kesän kotimaiset rotaatiokuninkaat lienee jo julkaistu!

Tässä kahden vuoden ykköset nousunopeuksineen.
24. viikko – Evelina: Tornado
28. viikko – Antti Ketonen: Olisitpa sylissäni
12. viikko – Jenni Vartiainen: Väärään suuntaan
11. viikko – Juha Tapio: Kuka näkee sut
18. viikko – Vesala: Nyt on lähtö
7. viikko – Haloo Helsinki!: Kaksi ihmistä
18. viikko – Elastinen: Supervoimii
25. viikko – Anna Puu: Me ollaan runo
15. viikko – Lauri Tähkä: Mä en pelkää
27. viikko – Anssi Kela: Ilves
9. viikko – Ava Max: Sweet but Psycho
17. viikko – Jenni Vartiainen: Made in Heaven
7. viikko – Lauri Tähkä: Palavaa vettä
11. viikko – Apulanta: Elämänpelko
12. viikko – Ronson & Cyrus: Nothing Breaks Like a Heart
10. viikko – Avicii: SOS
31. viikko – Arttu Wiskari: Suomen muotoisen pilven alla
12. viikko – Ed Sheeran ft Justin Bieber: I Don’t Care
14. viikko – Jübel: On the Beach
10. viikko – Shawn Mendes & Camila Cabello: Señorita
18. viikko – Irina: Haluun olla yksin
24. viikko – Katri Ylander: Sano mulle jotain kaunista
18. viikko – Pyhimys: Muistuta mua
(28. viikko – Wham!: Last Christmas)
11. viikko – Behm: Hei rakas
18. viikko – Stereo ft Samu Haber: Sä saat mut palasiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti