torstai 6. huhtikuuta 2017

Päivä on uusi viikko

Olen täällä muutaman kerran puhunut siitä, kuinka kotimaiset striimihitit tilastoituvat aika kaavamaisesti: nopea nousu ja ulkomaisiin hitteihin verratessa myös nopea lasku. Ikään kuin yksittäisen biisin viehätysvoima olisi faneille sivuseikka ja uutuutta kuunneltaisiin pikemminkin velvollisuudesta. On huolestuttanut se, ettei hittien välille synny vuosimittaustasolla kunnollisia eroja.

Nyt noita eroja tuntuu taas löytyvän – on entistäkin nopeampia putoajia ja sitten vähän sinnikkäämpiä. Malliesimerkki ensinmainitusta on Arttu Lindemanin Lapioin, jonka päivälistasijat Spotifyssa etenivät näin: 1–1–5–9–11–15–19. Tuo olisi viikkorytminäkin nopeahko! Toisaalta Reino Nordinin Antaudun saavutti kärjen vasta runsaan kuukauden kiipeämisen jälkeen ja juhlinee ensi kerralla myös viikkotilaston paalupaikkaa – sen sijaan Lapioin tulee tämänpäiväisestä viitosdebyytistään lujaa alas.

Striimilistan kärki on huipputasainen: Ed Sheeranin Shape of You sai napatuksi kahdeksannen ykkösviikkonsa, vaikka päiväkohtaiset Spotify-numerot olivat 2–2–1–3–3–3–3. Clean Banditin Symphony jäi kolmanneksi käytännössä yhtä hyvällä ketjulla 3–4–3–1–2–2–2. Välissä puikkelehti Antaudun. Myös Antti Tuiskun Rahan takii kamppaili yhä kärkinelikossa ja on täten jo menestyneempi kuin edeltäjänsä Mä hiihdän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti