torstai 3. maaliskuuta 2016

Sjutton också

Suomen ja Ruotsin viisukarsintoja tarjottiin monena lauantaina yhtä aikaa Ylen kahdelta kanavalta. Melodifestivalen on sen verran mutkikkaampi spektaakkeli kuin UMK, että Ruotsin edustaja valikoituu vasta runsaan viikon päästä. Takavuosina ehdokkaat ovat rientäneet dominoimaan sikäläistä singlelistaa jo kisan aikana, mutta nyt tässä on onnistunut vain yksi biisi, viime viikon ykkönen Samir & Viktorin Bada nakna. Mikä oudointa, se ei yltänyt suoraan finaaliin, vaan joutuu ylihuomenna yrittämään uudestaan keräilyerien kautta.

Miksikö seuraan tilannetta? Euroviisujen historiassa on kaksi ulkomaata yli muiden siinä, moniko heidän edustuskappaleistaan on noussut Suomessa listoille. Ensin oli vain yksi yli muiden eli Britannia, mutta 2000-luku muutti kaiken. Tuorein meillä hitiksi kasvanut brittiviisu on vuodelta 1998, kun taas ruotsalaiset käväisevät lähes säännöllisesti ainakin latauslistallamme Melodifestivalenin ja/tai varsinaisen laulukilpailun jälkeen.

Niinpä Ruotsin saldo on nyt 17 viisuhittiä, kun britit näyttävät jämähtäneen ikuisesti viiteentoista. Muihin on kosolti kaulaa: Luxemburg on kuudessa, (Länsi-)Saksa, Italia, Hollanti ja Israel viidessä. Ennätykselliset seitsemän kertaa kisan voittaneen Irlannin biisit ovat kelvanneet meille ainoastaan kolmesti. Entäpä Suomi itse? 49 aiemmasta yrittäjästä edes johonkin tilastoon (single, radio, jukebox, lataus) on noussut 42. Sandhja sinnittelee paraikaa Spotifyn päivälistoilla sijan 50 kieppeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti