lauantai 4. heinäkuuta 2015

Nimikirjaimet #14: J.M.

Listablogin kesäsarjassa summataan, millä nimikirjaimilla varustetut henkilöt ovat menestyneet parhaiten Suomen listoilla.

Nimimerkillä suojautuneet yhden ison hitin ihmeet: Baltimora eli Jimmy McShane ja Babylon Zoo eli Jas Mann.
Joko Beats tai Styles. Juuri paluuta tekevä amerikkalaisprojekti Jutty Ranx pääsi radiolistalle. Jaakko Manninen.
Lipevillä lemmenlauluilla listasijoja 1970-luvulla: Juhani Markola.
Ultra Bran kitaristi, Scandinavian Music Groupissa myös biisintekijä: Joel Melasniemi.
Kymmenen lista-albumia kitarabluesilla vajaassa kolmessa vuodessa 1967–1970: John Mayall.
Leningrad Cowboysin ja Guitar Slingersin laulaja, soolona 11 radiohittiä: Jore Marjaranta.
1980–1990-lukujen vaihteen suosituimpia jenkkirocktähtiä, kaksi kolmossija-albumia: John Mellencamp.
Toistakymmentä listavisiittiä sekä iskelmillä että albumeilla, isoin hitti Volga: Juhamatti eli Jussi Mäkelä.
Legenda on suurempi kuin listamenestys, mutta kyllä jälkimmäistäkin kertyi: The Doorsin Jim Morrison.

Ansioitunein JM on läpilyöntiyhtyeensä päähahmona (1998–2008] ja sooloartistina (2004–2014) rekisteröinyt yhteensä kymmenen Top 10 -singleä ja yksitoista Top 10 -albumia: YUP:n Jarkko Martikainen.

2 kommenttia:

  1. Eihän tähän sarjaan joka ikistä listallakävijää voi tunkea. Mayer on viettänyt Suomen eri listolla yhteensä kolme viikkoa, joten hän kompastui kynnykseen tällä kertaa.

    VastaaPoista