sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ykkössuunta hukassa

One Direction oli ennustellusti viikon korkein uutuus, mutta bändiltä puuttuu yhä Suomen albumilistan ykkössija. Kyse on paljolti huonosta ajoituksesta: toisena peräkkäisenä vuonna jäätiin Vain elämää -markkinahumun jalkoihin. Esikoislevyltä tuskin vielä odotettiinkaan parempaa kuin nelossijaa, mutta himoittu seuraaja Take Me Home (2012) jäi kakkoseksi asetuttuaan samalle lähtöviivalle -albumin Pelko ja rakkaus kanssa.

Raskasta joulua 2 (#6) harppasi laakista Suvi Teräsniskan ja Lauri Tähkän ohi sesonkilevyjen keulaksi. Teräsniskan tapaan jo toisen joulualbuminsa julkaissut Jarkko Ahola debytoi 17:ntenä. Vaikka nousu vielä jatkuu, en usko minkään joululevyn uhkailevan tänäkään vuonna ykkössijaa. Niiden kysyntä on jo lähes tapissaan – Robin poislukien ne ovat miehittäneet midprice-tilaston kokonaan.

Mehevän kontrastin adventinkatkuiseen tulokasosastoon toi death metal -yrittäjä Satanic Warmaster (#14), joka ylitti listakynnyksen vasta viidennellä albumillaan. Pitkään yrittänyt ensikertalainen on myös sijan 47 indonesialais-suomalainen Maco Oey. Tasaisen epätasaisesti meillä pärjäillyt Nickelback ylsi vain 31:nneksi ja Depeche Moden livetallenne 37:nneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti