sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Enemmänkin odotettiin

Ennakkovärähtelyt tämänpäiväisestä albumilistasta lupailivat muutoksia ja yllätyksiä, mutta jotenkin ne kaikki laimenivat matkalla. Ei saatu edes uutta ykköstä, kun Vain elämää -imu veti Samuli Edelmannin vain kolmossijalle. Koska putosi paalupaikalta numerotolkulla (ei tosin niin alas kuin arvelin), kärkeen palasi kolmanneksi viikoksi Haloo Helsinki!

Devin Townsendin nelossija on toki räväkkä, ja Taylor Swift (#10) paransi hurjasti aiemmista merkinnöistään. Ulkomailta, etenkin USA:sta kantautuneet myyntitiedot panivat veikkaamaan Swiftille vieläkin stydimpää läpimurtoa. Led Zeppelinin uusintajulkaisut jäivät alemmas (#9, #11) kuin viime satsi. Lupaavasti käynnistynyt Diandran kielenvaihto väsähti kakkosalbumin debytointiin sijalla 12.

At the Gates on tilaston ensikertalainen 15:ntenä. 1990-luvun alussa maineensa luonut ruotsalaisbändi (taas ruotsimetallia!) teki albumin 19 vuoden tauon jälkeen. Tauolta listalle palaaja, studiolevyissä laskettuna peräti 23 vuoden jälkeen, on Billy Idol (#37), ja Tommi Soidinmäkikin (#30) ehti olla poissa kahdeksan vuotta. Sonata Arctican uudelleenlevytetty Ecliptica (#20) jäi vain kaksi pykälää alkuperäisen esikoisen (1999) huippusijasta.

3 kommenttia:

  1. Nousiko Haloo Helsinki ja Robin albumilistan ykköseksi ja kakkoseksi Spotify-striimien avulla? Erikoisliikkeiden myynnistä koostettavan Rumban Albumilistalla kumpikaan ei ollut edes kahdenkymmenen myydyimmän joukossa ja useimmissa tavaratalojen omilla listalla Haloo Helsinki oli myydyimpien joukossa, mutta ei myydyin - ainakaan pääkaupunkisudulla. Erityisesti Robinin kakkossija kummastuttaa koska levyn myynti näyttää ainakin cd-muodossa jo olevan laskenevaan päin, mutta Spotifyssa se on vielä Top 3:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus edelliseen Haloo Helsinki olikin Rumban albumilistalla sijalla 15., mutta Robin ei kuitenkaan ollut.

      Poista
  2. Rumban listan korrelointi varsinaisten lopputulosten kanssa on kovin epäsäännöllistä. Koska mulla ei ole dataa eri osa-alueiden konkreettisesta vaikutuksesta, olen ihan samanlainen arvailija kuin muutkin.

    VastaaPoista