tiistai 3. joulukuuta 2013

Hidas halkeaminen


Juha Tapion Tsneh (Tykkään susta niin että halkeen) ei ole noussut radiolistan ykköseksi, mutta se viettää jo 14. viikkoa viiden soitetuimman joukossa (#3) ja pitää hallussaan vuoden kuudenneksi suurinta radiopistepottia. Biisin suosion takia seuraaja Paremmat päivät on joutunut odottelemaan rotaatiopaikkoja, mutta etenee tällä viikolla sentään 23–16. Sitä korkeampi Top 20 -tulokas on Anna Abreun Kylmästä lämpimään: 28–9.

Veikkaisin Tsnehille radiovuosilistan ykkössijaa, jollen olisi jo turhaan povannut sitä Timantit on ikuisia -hitille. Se putosi kärjestä niin nopeasti, että ainakin yhtä 2013-vuositilastoa johtaa joku muu kuin Cheek. Neljättä viikkoa ykkösenä juhliva Samuli Edelmann -duetto Parempi mies kerää kenties komeammankin saldon, mutta vuosi loppuu sen kannalta kesken. Kyseessä on muuten Edelmannin kahdestoista radioykkönen – viisi niistä duettoja.

Vuoden 20 soitetuimman joukossa on myös Katy Perryn Roar, jonka seuraaja Unconditionally nousi tänään 42–27. Kylläpä Katy vääntää ja painottaa kertosäkeessään kummallisesti tuota unconditionally-sanaa. Vaivaannuttavin kuuloaistimus sitten Manic Street Preachersin, jonka AAAAAAAA design FOOO-OOOR life -kertsiä en ole ikinä tajunnut. Mutta hitti tai jopa klassikko siitä tuli, joten kukapa Perrynkään keekoilua estäisi.

6 kommenttia:

  1. Ennustan hittivuosilistan ykköseksi Aviciin Wake Me Up! -kappaletta. Ykkössijoja ei kertynyt aivan yhtä paljon kuin Timantit on ikuisia -kappaleelle, mutta kärjen tuntumassa se pysyi huomattavasti pidempään niin latauksissa kuin Spotifyssakin. Radiosoitoissa molemmat pärjäsivät mukavasti (Cheek hieman paremmin). Ainoastaan albumilistalla Cheekillä on selkeä etu puolellaan.

    VastaaPoista
  2. En voi suoralta kädeltä kumota hyvää ennustustasi. On kuitenkin yhtye, joka pitää radiopisteissä kaksoisjohtoa ja saa roikkumisellaan hurjat pisteet albumilistalta...

    VastaaPoista
  3. Onko kyseessä oleva yhtye Haloo Helsinki!?

    VastaaPoista
  4. Blogissa todettiin 30.11.2012, että kesäkuusta 1970 huhtikuuhun 1972 ainoastaan Suosikki julkaisi myyntitilastoja. Vertaillessani 1960- ja 1970-lukujen singlelistoja (Nymanin listakirjassa ja Billboardissa julkaistuja) huomasin, että vuoden 1971 listat poikkesivat jonkin verran toisistaan näissä kahdessa lähteessä. Esimerkiksi Middle of the Roadin "Chirpy Chirpy Cheep Cheep" oli merkitty Nymanin kirjassa parhaimmillaan kolmanneksi, Billboardissa peräti ykköseksi. Billboardin listojen lähteeksi mainittiinkin tällä aikavälillä Intro. Harmillisesti Billboard ei koskaan julkaissut kaikkia listoja (ja osa lehdistäkin puuttuu Google Booksista).

    VastaaPoista
  5. Kiitos tiedosta. Ehkä pitää tsekata vielä vuoden 1971 Intro-lehdet. Kun Intro alkoi uudelleen ilmestyä vuoden 1970 lopulla, siinä ei ollut listoja, eikä ollut myöskään vuoden 1972 alkukuukausina.

    VastaaPoista
  6. Billboardissa julkaistiin tuona aikana ainakin seitsemän top 10 -singlelistaa (välillä mukana oli myös albumilista). Intro mainittiin lähteenä vain osassa, mutta loputkin niistä poikkeavat Suosikin listoista.

    Tässä esimerkkinä 1.5.1971 Billboardissa julkaistu lista:
    http://books.google.fi/books?id=-wgEAAAAMBAJ&printsec=frontcover&dq=billboard+may+1+1971&hl=fi&sa=X&ei=ff6gUsX-D8Xq4gSQ-4HABA&ved=0CDgQ6AEwAQ#v=onepage&q=finland&f=false

    Google Booksin Billboard-lehdistä myös 4.9.1971, 2.10.1971, 30.10.1971, 4.12.1971, 19.2.1972 ja 18.3.1972 päivätyissä numeroissa on kyseinen lista. 27.5.1972 julkaistussa numerossa julkaistiin jo Suosikin listaa.

    VastaaPoista