Google on tehokas masennusväline. Se muun muassa antaa ”awardseissa”-sanahaulle käsittämättömät 81 600 osumaa. En ahdistu pelkästään siitä, että kahden monikon tunkeminen yhteen sanaan on hyperärsyttävää idiotismia. Enkä siitä, että mainiota ”palkinto”-sanaa näin hyljeksitään. Enkä siitäkään, että sekä ”öuoods” että ”avarts” istuvat todella huonosti keskelle suomenkielistä puhetta.
Enkä siitä, että palkintogaalat ovat punaisine mattoineen, julkkiskertymineen ja heidän pakollisine tempauksineen helppoa tikapuuhermostorehua viihdeuutissuoltamoille. Enkä siitä, että ”arvostetummat” uutislähteet luulevat nousevansa massasta keskittymällä ”olennaiseen” eli voittajiin ja vertaamalla, rikkoutuiko joku epämääräinen yhteissummaennätys.
Eniten minua musiikinystävänä ahdistaa kuvitelma siitä, että kehittelemällä uusia pönäköitä palkintoja (Iskelmä-Finlandia), keksimällä uusia kategorioita ja vaatimalla niille tasapuolista kohtelua (Emma-debatti) saataisiin jotenkin automaattisesti lisää arvostusta. Inflaation laki toimii muuallakin kuin taloudessa ja kirosanoissa.
Musiikin ilosanoman levittäminen kategorisoinnin ja lobbaamisen kautta on ikävä keksintö. Sekä karsinan väljyys että tiukkuus aiheuttavat kiusallisia tulkintoja. Onko se-ja-se muka
metallia? Palkittiinko se-ja-se siksi, että edustaa tyylilajia ”puhtaimmillaan” vai siksi, että tekee hyvää/myyvää musiikkia? Suomalaiset osaavat kyllä nauraa Grammyjen paras polkkalevy -palkinnolle, mutta eivät huomaa kulkevansa kovaa kyytiä samaan suuntaan.
Tuo tuplamonikko ei ole pop-kielenkäytössä uusi ilmiö. Hiljattain latasin Facebookin Kuka mitä häh -ryhmään
Kari Suomalaisen piirroksen vuodelta 1964, jossa käytettiin sanaa
Beatlesit. Oikeastaan ”awardseissa” olisi etäisesti järjelliseltä häivähtävä sana puhuttaessa useista palkintogaaloista: ”
Annie Lennox on aina pärjännyt hyvin Brit Awardseissa.” Mutta ei ole olemassa useita
The Beatles-yhtyeitä.