maanantai 28. kesäkuuta 2010

Duo #22: Nordman

Listablogin kesäsarjassa esitellään Suomen listahistorian 30 menestyneintä duoa.

Håkan Hemlin (s. 1969) ja Mats Wester (s. 1964), SWE

Laulaja Hemlin ja 16-kielistä avainviulua hinkkaava biisintekijä Wester nousivat Ruotsissa kärkiviisikkoon jo esikoissinkullaan Förlist (1994), ja sen seuraaja Vandraren** teki heistä puolen vuoden viipeellä myös suomalaisten suosikkeja. Nordman-albumi eteni kolmossijalle ja pysyi Top 40:ssä 34 viikkoa – lahden takana Top 60 -läsnäolo venyi peräti 99 viikkoon.

Muita levyn radiohittejä (singlemyyntisijoja duo ei saanut) olivat Ännu glöder solen* ja Laglöst land. Seuraaja-albumi Ingenmansland (#7, 1995) menestyi lähes yhtä hyvin, ja sen lohkaisu Be mig** saavutti radiolistalla viitossijan. Kolmas pitkäsoitto Här och nu (1997) jaksoi enää 28:nneksi.

Nordman lopetti pian toimintansa Hemlinin päihdeongelmien takia, mutta starttasi taas vuonna 2004 ja on kilpaillut kahdesti Ruotsin euroviisukarsintojen finaalissa. Vaikka myyntistatuskin palasi kotimaassa miltei 90-luvun tasolle, suomalaisia ei näytä enää kiinnostavan. Vuonna 1999 Janne Hurme pääsi 50 hittiä -listalle Vandraren-suomennoksella Kulkija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti