maanantai 31. elokuuta 2009

Tekijät esiin (ja sama violaksi)

The Black Eyed Peasin albumi The E.N.D. ei erityisemmin käy meillä kaupaksi, mutta sen jänniksi tilastoilmiöiksi sekä USA.ssa että Britanniassa muodostuneet sinkut pärjäävät paremmin. Minulle oli hämmästys huomata, että tämän omavaraisena pitämäni ryhmän uusimman hitin I Gotta Feelingin on tuottanut ranskalainen David Guetta. Siis hän, jonka omat sinkut When Love Takes Over ja Sexy Bitch ovat myös viettäneet aikaansa Suomen Top 10:ssä vokalisteinaan Kelly Rowland ja Akon.

Noista tuottajakreduista löytyisi kaikenlaista kiehtovaa, jos olisi omaksunut jonkin systemaattisen tavan seurata niitä. Sama koskee tietysti myös biisinkirjoittajia. Etenkin Suomessa moni omalla esittäjäurallaan tiukkaa linjaa pitävä muusikko lykkää kulissien takaa materiaalia Idols-löydöille, iskelmätähdille ja lastenlevyille.

Suvi Teräsniskan sleeper-hitti Hento kuiskaus saattaa päätyä yllättävän ylös seuraavalla hittivuosilistalla. Eipä ollut pohdituttanut, kuka tuonkin rallin on mahtanut säveltää, ennen kuin maamme levybisneksen luultavasti paras haastateltava Pequ Nieminen mainitsi sen ohimennen Pop-Talkissa. Sen ja monen muunkin nykyiskelmän takaa löytyy radiopopihme The Giant Leapin laulaja-kosketinsoittaja Petri Somer.

Onko lukijoilla vinkkejä siitä, kuinka tämänsorttisia ilmiöitä voisi helpoimmin seurata? Fyysisiä levyjä pikkupräntteineen kun osuu käsiin aika hajanaisesti musiikkityylistä riippuen. Ylen äänitearkiston hakukin näyttää yhä jämähtäneen vuoteen 1999, ja minä en ymmärrä mitä kieltä Viola puhuu: ”Selattavan tekijä- tai asiasanahaun tuloksena saadaan selattava hakemisto tekijöistä tai asiasanoista. Määrä-sarake ilmoittaa kuinka monta viitettä kuhunkin tekijään tai asiasanaan liittyy. Hakemistoa selataan nuolikuvakkeilla.”

4 kommenttia:

  1. Kirjastojen tietokannoista löytyy monenmoista. Kokeilin pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen sivua www.helmet.fi ja naputtelin hakusanaksi Somer, Petri. Sain 21 osumaa. Tosin ne pitää napsauttaa auki yksitellen nähdäkseen mitä hän on millekin levylle tehnyt.

    VastaaPoista
  2. Suomalaisen materiaalin osalta http://www.fono.fi/ on tuntunut olevan kohtuullisen hyvin ajan tasalla.

    VastaaPoista
  3. Arvasinhan minä että joku tuollainen fono on, kiitos. Varsin tuoreitakin tietoja sieltä löytyy. Tosin sekään ei kerro esimerkiksi sitä, kenen ansiosta Chisun Mun koti ei oo täällä muuttui Smurffien levyllä muotoon Mun koti ei oo läävä.

    VastaaPoista
  4. Suomalaiset smurffisanoitukset kirjoittaa Pekka Eronen.

    VastaaPoista