Tänään on odotetusti ollut suuri suhteellisuudentajuttoman journalismin juhlapäivä. Anteeksi, ”objektiivisen”. Objektiivisuushan tarkoittaa tätä nykyä sitä, että kerrotaan jotain myönteistä ja jotain kielteistä. Sillä, onko kummassakaan mitään järkeä, ei ole suuremmin väliä.
50-vuotiaasta Michael Jacksonista raportoitaessa kaikki kuuluu rakentaa umpiväsähtäneeseen ”valtava suosio ja sen romahdus” -kaavaan. Esimerkiksi STT sovelsi sitä hehkutellen, että Thriller-albumi tuotti kuusi Top 10 -singleä. Missä? Ei ainakaan Suomessa. Jostain syystä STT jätti kertomatta, että History-tuplan uusi puolisko tuotti kuusi Top 5 -singleä. Ei sekään Suomessa, vaan Britanniassa.
Myös Ylen uutisessa Jacksonin ura tuntui loppuneen kauan sitten. ”Jackson pysytteli pinnalla vielä seuraavien albumeidensa Bad (1987) ja Dangerous (1991) aikana, vaikka hänen suosionsa olikin jo hiipumassa huippuvuosista.” Koska kyse on suomalaisten ylläpitämästä instanssista, se olisi ihan hyvin voinut tasapainottaa näkemystään kertomalla, että Jacksonin levyjä on ostettu Suomessa enemmän 1990-luvulla kuin 1980-luvulla.
Pinnalta pudottuaan Jackson onnistui myös täyttämään Olympiastadionin kaksi kertaa vuonna 1997, vaikka 1980-luvulla maamme johtava keikkapromoottori Antti Einiö väitti, että hänen kaltaisilleen tanssipoppareille ei Suomessa riitä liveyleisöä. STT, Yle ja kaikki muut vaikenivat tästäkin.
Hiljattain brittiläinen listakolumnisti James Masterton muisteli, kuinka suuri tapaus levykauppajonoineen kaikkineen U2:n Achtung Babyn ilmestyminen oli vuonna 1991. Mutta ei onnistunut muistelemaan sitä, että levy ei päässyt edes listaykköseksi. Ohi meni lyhyemmällä myyntiajalla (kolme päivää myöhemmin julkaistulla levyllä) jo silloin jyrkässä alamäessä viilettänyt M. Jackson.
Silloin tällöin olen päässyt tutkimaan erään listaharrastajan vertailuja siitä, millaisia viikkomyyntilukemia amerikkalainen Soundscan-järjestelmä mittaa eri artistien back-katalogille (cd:t ja dvd:t). Yleensä hän syynäilee Jacksonin myyntejä samassa näytteessä Madonnan, Mariah Careyn ja Janet-sisaren kanssa. Keskinäinen tilanne on pysynyt vuosia samana, jos ajoittaiset uutuuslevyt jätetään huomiotta.
Michael Jacksonin vanhan tuotannon viikkomenekki USA:ssa vaihtelee kymmenen ja 20 tuhannen välillä ja nousi oikeudenkäyntikohun aikana (!) tuosta ylikin. Muut mainitut tähdet jäävät jatkuvasti alle kymppitonnin, Janet rimpuilee muutamassa tuhannessa. Eivät ehkä kuulosta suurilta summilta, mutta vuositasolla 10000/viikko tekee yli puoli miljoonaa – pelkästään jenkeissä. Ihan kivaa taustasäteilyä.
Kun The Police teki kohutun ja otsikoidun paluukiertueensa, bändin levyjä myytiin Soundscanin mukaan vuoden 2007 aikana noin 660000 kpl. ”Painajaisen” (HS) ja ”romahduksen” (STT) ikeessä riutuva Jackson nettosi kaikessa hiljaisuudessa jotain samansuuntaista. Ja tänä vuonnahan pelkästään Thriller 25:ttä on kaupattu maailmanlaajuisesti kolmisen miljoonaa. Mihin vielä tällä jo yli 20 vuotta jatkuneella romahtamisella yltääkään!
Niin, Michael...
VastaaPoistaOlen ihan mielenkiinnolla lukenut myös "Sata parasta" -blogia. Tällaiselle ei-niin-fanille se on toiminut mielenkiintoisena ikkunana siihen, kuinka paljon yhden artistin tuotannosta voi saada irti hyvän kirjoittajan toimesta. MJ on varmuudella riittävän merkittävä artisti tällaisen blogin aiheeksi ja samassa yhteydessä sopii toki käsitellä myös näitä miehen julkisuuskuvaan liittyviä mutkikkuuksia.
Sitä en sitten tiedä, kuinka mielekästä on toistaa samoja argumentteja listabloginkin puolella. Luettuani nyt valtamedioiden "MJ 50" -uutisointia, olen tietysti itsekin havainnut lukemattomat numeraaliset ja muutkin epätarkkuudet, mutta mitään salaliittoa niiden takaa tuskin löytyy. Valtamedioiden popuutisoinnissa on vastaavia epätarkkuuksia aina, artistista riippumatta. Hyvänä esimerkkinä iltapäivälehtien Springsteen-paketit miehen taannoin Suomessa käydessä. Jommasta kummasta aukeaman pläjäyksestä löysin toistakymmentä asiavirhettä.
- Niko Peltonen
Kun Jacksonin ensimmäinen Suomen-konsertti lopulta varmistui, media oli väärällään lohkaisuja siitä, että suosion pudottua hänen on tyydyttävä pienempiin keikkapaikkoihin. Kun selvästi suurempaa suosiota 1980-luvun Suomessa nauttinut Springsteen tuli vähän ajan päästä perässä, kukaan ei sanonut siitä mitään vastaavaa. Vai sanoiko?
VastaaPoistaKyse on siis muustakin kuin asiavirheistä. Kyse on vuosikymmeniä jatkuneesta epäjohdonmukaisesta raportoinnista suhteessa muihin periaatteessa vertailukelpoisiin artisteihin.
Salaliitto-sanan käyttäminen oli todella halpa veto. Senhän takia minä tästä aiheesta paasaan ja demonstroin, että ilmiön takana on pakko olla jotain tiedostamatonta. Jotain, joka täysin ymmärretään vasta tulevaisuudessa.
Suurena Jackson-fanina olen myös tuskaillut tämän saman ilmiön kanssa, enkä ole löytänyt muuta selitystä kuin sen, että media tuntuu ajattelevan siten, että kun MJ on kerran maineensa median silmissä mustannut eikä esittänyt kunnollisia anteeksipyyntöjä, vaan jatkanut omalla tiellään, niin antaa palaa vain.
VastaaPoistaMutta tuo 80-luvun Jackson-saavutusten glorifiointi myöhempien kustannuksella saattaa johtua yksinkertaisesti siitä, että median edustajat ja tarinoiden raapustajat ovat itse olleet aikanaan osa tuota menestystä ja menettäneet mielenkiintonsa syystä tai toisesta myöhemmin. "Maailman menestyneimmästä levystä maailman suurimmaksi flopiksi" on paljon myyvempi näkökulma kuin mitä todellisuus antaisi aiheen kirjoittaa. Sama kehitys on aistittavissa myös Britney Spearsin kohdalla. Britneykin on vajonnut teinisensaatiosta puolihulluksi strippariksi - vaikka hänen musiikkinsa on mielestäni pysynyt todella tasalaatuisena.