Suomi nousee ja laskee

Alkuvuonna kauhistelin ulkomaisten hittien alennustilaa Suomen listoilla, ja vaikka niiden kurssi on hiukan kohentunut, paras tuontihitti vuoden striimipistelaskelmassa on vasta 19:ntenä (Artemasin I Like the Way You Kiss Me). Uusimmalta Top 20 -singlelistalta löytyy vain yksi ulkomainen, Linkin Parkin The Emptiness Machine kymmenentenä.

Radiolistan suhdanteet ovat kääntyneet niin, että tuorein Top 20 -jakauma näyttää ulkomaisten biisien etua 12–8. Vuosipistelaskelmassa niistä ylimpänä viitossijalla on Dua Lipan Training Season. Access All Areas -podcastissa Nelosen musiikkipomot Jussi Mäntysaari ja Mikko Koivusipilä puhuivat siitä, että (kilpailevan firman) Radio Nova on vähentänyt kotimaisen soittamista.

Biisit.infon Top 20 -vuosilistaus Novan soitetuimmista kertoo, että mukana on viisi suomalaishittiä, ja ne on kaikki julkaistu jo viime vuonna eli huippusesongista lienee aikaa. Tällä haavaa soitetuin kotimainen viitossijalla on Radio Monitorin listaa johtava Häitä pidelly. Radio Nova on selvästi kuunnelluin kaupallinen kanava ja tilastollinen painoarvo sen mukainen.

MMM × 75, osa 2

Ensimmäinen kevyen musiikin katsaus julkaistiin vuoden 1956 Mitä Missä Milloin -kirjassa ja on sen jälkeen ollut joka osassa 2–14 sivun kokoisena. Koska toimittaja Paavo Einiö laati listoja Rytmi-lehteen, suosikkiartistien ja -kappaleiden luettelu oli olennainen osa sitä. Samoin oli seuraaja Harry Aaltosen aikana 1960-luvulla – hän näet toimitti listoja Ilta-Sanomiin.

1965-kirjassa The Beatlesistä kertoillessa ei riittänyt tapahtuneen toteaminen, vaan piti mennä lupailemaan: ”Ennakkotietojen mukaan pitäisi yhtyeen saapua keväällä -65 Suomeen.” Seuraavassa osassa ei mainittu Beatlesiä lainkaan. 1970-kirjassa Pekka Gronow antoi hittitilastoille kyytiä pannen painoarvoa konserttivieraille ja ”vakavammalle” musiikille. 1971 ainoa kuva-aihe oli Konsta Jylhä.

Palattuaan 1976 Aaltonen iski pöytään kuukausittaiset albumien ja sinkkujen Top 5:t, jotka vuoden päästä kasvoivat Top 10:ksi. Seuraaja Ilpo Hakasalo sulloi 1978 mukaan jukebox-listatkin täyttäen ennätyksellisen 14 sivun paketin kultalevyhistoriikilla, euroviisuhistoriikilla ja Elvis Presley -nekrologilla. Alati vaihtuvista tekijöistä Tapani Ripatti korvasi listat Suosikin lukijapollituloksilla, Jake Nyman käynnisti jokavuotisen kultalevykatsauksen.

Jari Muikun pitkällä kaudella 1991–2008 rakenne vakioitui sillä lisukkeella, että aloin 1994 koostaa kirjalle räätälöityä Top 30 -laskelmaa 50 hittiä -listan pohjalta, aikaväli heinä–kesäkuu. Muistaakseni aloite oli minun. Vuotuinen kultalevykertymä kasvoi niin, että ei enää mahtunut yhteen sivuun. Sitten taas mahtui, kun 2000-kirjassa sivukoko leveni 38 prosenttia.

Matti Markkolan kaudella (2010–) kultalevyt jäivät pois korvautuen myydyimpien albumien Top 10:llä, joka arvatenkin hiipui myös jonnekin. Uuden kasvavan elementin muodostivat Emma-voittajat. Listablogin hittivuosilistan Top 10 on ollut mukana vuodesta 2011.

MMM × 75, osa 1

Tänä syksynä ilmestyy 75. Mitä Missä Milloin -kirja, mutta juhlatunnelmaa en ole vielä havainnut muualla kuin uuden teoksen kansilätkässä. Formaatti matkittiin muinoin muista Pohjoismaista, ja se on pysynyt niin samanlaisena, että eri aikakausien kirjojen vertailu on monella tavalla kiintoisaa. (Omistan osittain sattuman kautta kaikki osat.) Käyn täällä läpi, minkälainen listalähde MMM on ollut, mutta ensin perusasioita.

Ilmeisesti länsinaapureilta matkitusti joulumarkkinat sanelivat sen, että kirja käsitteli rikkonaista ajanjaksoa syyskuu–elokuu ja nimettiin tulevan vuoden mukaan. Ehkä tällä saatiin jokin kaupallinen hyöty, mutta historiantutkijaa taatusti ärsyttää se, että vaikkapa marraskuun 1954 tapahtumista kerrotaan vuoden 1956 osassa. Eli nykyisellä Spotify-pelleilyllä ”vuosi loppui marraskuussa” on pitkät perinteet.

Uutiskatsauksen ja pääartikkeleiden jälkeen on aina tullut paljon aihealuepalstoja, joiden valikoima vaihteli etenkin alkuaikoina. Esimerkiksi rakennustaide ja missikisakavalkadi jättivät kevyen musiikin jalkoihinsa. Vuoden 1955 jazz-esittely raivasi tilaa seuraavana vuonna alkaneelle ja vakioelementtinä pysyneelle iskelmä/pop/rock-osuudelle.

Kakkososassa kerron tarkemmin, kuinka listahitit, kultalevyt ja muu tilastollisuus on aaltoillut MMM:n sivuilla tekijöiden vaihtuessa ja tilan muuttuillessa.

Striimaajien turistirysä

Viime vuosina ei ole nähty striimilistalla sellaisia albumin aiheuttamia dominansseja kuin JVG:llä tai Cheekillä kukkeimmillaan, mutta Turistin neljäs levy Roadman teki Spotifyn päivätilastossa poikkeuksellisen  jämerää jälkeä. Sen 12 raitaa nappasivat sijat 1, 4, 7, 8, 9, 22, 27, 29, 32, 35, 44 ja 62. Huonoinkin päätyi ylemmäs kuin uuden Nightwish-albumin korkein debytantti.

Osa ryöpsähtäjistä on vanhoja tuttuja. Sexmane-yhteistyö Lightskinboy pärjäili singlelistalla läpi kesän, ja mukana Roadmanilla on myös lähes vuoden takainen ykkönen, Ibe-kimppa Kiireinen nainen, joka palasi 35:nneksi. Moni nimekäs nimi jäi uutuuksillaan Turisti-ruuhkassa jopa kolminumeroisiin sijoituksiin kuten Yona, Mariska ja Maija Vilkkumaa.

Vaikka suomalaiset ovat nauttineet monenlaista vientimenestystä, niin yksi ilmiö on jäänyt kokematta – tähän asti. Lost Frequencies teki aika nasevan klassikkoremixin Bomfunk MC’s -bängeristä Freestyler (1999), joka debytoi 80:ntenä. Tilastot ennustavat sille airplay-potentiaalia, koska Lost Frequencies on aiemmin yltänyt neljästi radiolistan kärkikymmenikköön, viimeksi vuosi sitten (Back to You).

Turbotäydennys

Suosikki-lehden tarinan kertova uusi Kultaturbo-kirja (Laura Friman & Mikko Mattlar, Johnny Kniga) melko odotetusti sivuuttaa lehden lähes 30-vuotisen uranuurtamisen Suomen myyntilistojen laatijana. Horoskoopit ja ristikotkin mainitaan, mutta ei listapalstaa ennen kuin lyhyesti 1990-luvulla, jolloin omien tilastojen kokoaminen oli jo lopetettu.

Loppuvaiheen pahimmat klaffivirheet liittyvät muutenkin aika ylimalkaisesti kuitattuun Demi-lehteen. Se nimittäin ohitti Suosikin lukijamäärissä jo alkuvuonna 2004 eikä 2010 ja toimi tätä aiemminkin niin vahvana inspiraationa tuoreen päätoimittajan Katja Ståhlin uudistuksille, että hän sai Demin toimituksessa uuden tittelin ”kopiovastaava”. Tiedän, koska toimin kevääseen 2004 asti Demin AD:nä.

Kun Jyrki Hämäläisen lähtö Suosikista uutisoitiin, lehtien väliseen kilpailutilanteeseen aika yliherkästi suhtautunut Demin päätoimittaja oli kuin tulisilla hiilillä: kuka tulee tilalle? Ståhl oli tuolloin Demin erikoistoimittaja, joka osallistui ideointipalavereihin vaikka ei ollutkaan henkilökuntaa. Seuraava tapaus olisi sopinut mainiosti osaksi Kultaturbo-tarinaa.

Oli kesäinen tunnelma ainakin minulla, jonka loma alkaisi heti palaverin jälkeen. Ståhlin saavuttua päätoimittaja alkoi heti udella, onko hän kuullut mitään Suosikin tilanteesta. Ståhlin pokka piti kohtalaisesti, mutta ainakin minulle tuli olo, että hänhän olisi semijulkkiksena oiva valinta Hämäläisen seuraajaksi, enkä halunnut että pt kokisi siinä hetkessä saman oivalluksen. Sain vaihdettua ajoissa puheenaihetta.

Loman kunniaksi suuntasin Corona-baariin, ja siellä istui STT:n viihdetoimittaja, joka yleensä ensimmäisten joukossa kuulee näistä. Kyllä, hän varmisti epäilyni, että uusi Suosikki-pomo on Katja Ståhl. Meilasin tästä eräälle toimituksen jäsenelle, mutta annoin päätoimittajan päästä siitä selville ihan itsekseen – ja saada ”paskahalvauksen”, kuten Ståhl kirjassa kuvailee. Olin lomalla.

Arvelen että kyseessä oli vain yhden hengen paskahalvaus – mutta en siksi että muut halusivat Ståhlista eroon. Onhan se aika ryhdikäs operaatio, että vastavalittu päätoimittaja lampsii pahimman kilpailijansa ideointipalaveriin, vaikka pystyy arvaamaan mikä on eka kysymys. Aplodit ainakin minulta.

Mainoskatko

Kun uusi kirja ilmestyy, sitä tekee mieli markkinoida vähän väkinäisissäkin yhteyksissä. Eilen julkaistu Oikein silmin – Kuinka autismin salaisuudet avautuivat minulle ja medialle (Avain) on nimestä päätellen jossain määrin omaelämäkerrallinen, joten yksi sen 50 episodista käsittelee myös listoja.

Onko listakiinnostukseni ollut koko ajan vai vain alkuaikoinaan niin sanottu ekko, autismille ominainen erityismielenkinnon kohde? Vaikea sanoa jo siksikin, että sitä on ylläpidetty niin toisistaan poikkeavissa olosuhteissa. Friikkiharrastuksen hidasta muuttumista aineistolliseksi runsaudensarveksi ei voinut ennakoida, onneksi satuin pysymään mukana.

Muitakin musiikkiteemoja on kuten elämäni biisin julistaminen – sille annetaan kaksikin perustetta. Erikseen mainitaan minulle parhaiten autismia kuvaava levytys. Lisäksi käsitellään suosikkikappaleita, joiden sanoitukset kuulostavat autistin korvissa kohtuuttomilta elleivät peräti fasistisilta. Eli tältä pohjalta voi vaikka laittaa varauksen kirjastoihin, jotka tilasivat sitä sangen innokkaasti. Äänikirjakin on tulossa.

Kimppadebyytistä eri suuntiin

Viikko sitten Spotifyn päivälistan sijoilla 14 ja 16 näyttäytyi kaksi yhtyettä, joiden hitti-cv Suomessa on suunnilleen yhtä ansiokas ja lähimenneisyys yhtä hiljainen. The Emptiness Machine on ensimmäinen Linkin Park -sinkku, jossa vuonna 2017 kuollut laulaja Chester Bennington ei ole äänessä, ja Aarre on ensimmäinen uusi Ultra Bra -kappale yli 20 vuoteen.

Linkin Park eteni päivästriimeissä viikon mittaan 14:nnestä viidenneksi ja debytoi singlelistan sijalla 11. Valtavasti enemmän julkisuutta saanut Ultra Bra sen sijaan vajosi samassa ajassa 16:nnesta 157:nneksi ja sai tyytyä singlesijaan 44. Radiolistalla Aarre soi lukeman 30 ja The Emptiness Machine lukeman 44 edestä.

En ole pitänyt kirjaa nopeimmista Spotify-pudotuksista, koska kärkipää luultavasti paakkuuntuisi kaikenkarvaisista albumiraidoista ja joulu on oma ilmiönsä, mutta singlebiisiksi Aarre koki kyllä poikkeuksellisen romahduksen. Paluu-uutinen nosti hetkeksi pari vanhaakin ultraraitaa Top 200 -listalle, mitä ainakaan Kworbin arkistojen mukaan ei ole ennen tapahtunut.