Genetiiville kyytiä

Viime vuosina on yleistyvästi törmännyt nimeen Eurovisionin laulukilpailu. Siis YLEistyvästi, sillä muutos vaikuttaa Yle-johtoiselta. Viisukuppilan keskusteluissa siihen on ensi kertaa kiinnitetty huomiota takavuosien UMK-juontojen yhteydessä. Nyt se tuntuu Ylen radiojuontajien vakioversiolta silloin harvoin, kun ei puhuta arkisemmin euroviisuista.

Eurovision on Euroopan yleisradiounionin tv-jakeluverkosto, joka suomennettiin 1950-luvulla Eurovisioksi samalla mallilla kuin mm. televisio. Suomalainen nimi on ymmärrettävästi jäänyt alkuperäisen jalkoihin, mutta ei tuossa ole tarpeeksi perusteita muutokselle. Vanhan kääkän korvissa ”Eurovisionin” kuulostaa todella kököltä, eikä kökköys johdu pelkästään kääkkyydestä. Siihen nimeen kun ei tarvitsisi genetiiviä lainkaan.

Luettelen suomalaisten musiikkikilpailujen nimiä. Maj Lind -pianokilpailu, Jean Sibelius -viulukilpailu, Uuno Klami -sävellyskilpailu, Toivo Kuula -laulukilpailu. Voisi olla myös Eurovision-laulukilpailu. Kun katsoo ja kuuntelee tarkkaan, huomaa että englanninkielinen nimikään ei ole Eurovision’s Song Contest. Ei ole genetiiviä.

Mutta onneksi on euroviisu-sana, joka alkujaan otettiin käyttöön 1970-luvulla kuvaamaan vain Suomen karsintoja. Viisuhan on vanha lainasana (ruotsin visa), mutta länsinaapuri ei tätä sanaleikkiä ole ”hoksannut”. Pelkkä viisu on myös alkanut tarkoittaa euroviisua, mikä on ihan ok – eihän se ilman uusiokäyttöön pääsemistään olisi kovin elinvoimaisena kai säilynytkään.

Sankarikapulan vaihto

Viime aikoina radiolistalla on näkynyt entistäkin enemmän kappaleita, jotka eivät striimiviikkolistalla yltäneet 40:n joukkoon tai lähellekään tuota rajaa. Esimerkiksi nykyinen ykkönen, Lewis Capaldin Forget Me. Mutta niillä on selvä yhteinen piirre: ne ovat ulkomaisia. Radion Top 40:ssä on tällä haavaa 24 tuontibiisiä, kun sinkkujen Top 40:stä niitä löytyy vain kolme.

Kolme! (Miley Cyrusin Flowers #15, Loreenin Tattoo #20 ja David Guettan & Bebe Rexhan I’m Good (Blue) #27). Kolme! Tasan kolme vuotta sitten luku oli 19/40. Sekä Ibe että Kuumaa (viisi ja kuusi merkintää) peittoaisivat kevyesti itsekseen koko muun maailman.

Radio-Top 20:ssä soi muun muassa Adam Lambertin Holding Out for a Hero, joka ei ole käynyt edes Spotifyn Top 200:ssa. Kyllä, se on cover Bonnie Tylerin vanhasta hitistä, siitä jonka Radio Nova on päästänyt ääneen niin usein, että se on jatkuvasti näyttäytynyt kanavan soitetuimpien vuosilistoilla. Ja kyllä, myös Lambert on saanut leijonanosan Radio Monitorin impact-pisteistään Novalta. Bonnie saa tällä haavaa tyytyä pelkkään yösoittoon.

Syrjäytetyt hittimaakarit

Kolmen vuoden takaiseen Top 1000 -hittikirjaan kelpuutettiin noin 500 esittäjää, koska joiltakin oli mukana monta, jopa toistakymmentä biisiä. Albumilistahistorian Top 1000:ssa esittäjiä on tasan tuhat, joten mukaanpääsyä voi pitää helpompana. Ei tosin läheskään kaikille – käsittelen tässä hittikirjan artisteja, joille albumikirjakynnys oli liian korkea.

Ilmeisin ryhmä ovat 1960-luvun suosikit, joiden aikana ei ollut albumilistaa tai se oli lyhyydessään vaikeapääsyinen. 1970- ja 1980-luvuillakin näki paljon tähdenlentoja, jotka tilastoituivat yhdellä tai nollalla albumilla. Jälkimmäisistä mainittakoon Jari Huhtasalo (Äideistä parhain), The Art Company (Susanna) ja Taisto Ahlgren (Pettäjän tie). Jotkut pikakuuluisuudet saivat listalle kaksi albumia, mutta jäivät silti niukasti ulos kirjasta kuten Santa Esmeralda ja Stars on 45.

Kaksi Top 1000 -hittiä netonneista laiturille jätettiin Johnny, Seppo Hanski, Päivi Paunu, Middle of the Road, Olivia Newton-John, Kake Singers, Survivor, Culture Beat, Scatman John, Sonique, Killer, Pharrell Williams, Clean Bandit, Mark Ronson, Robin Schulz ja ennen deadlinea vain sinkkuja julkaissut Behm. Eniten noista ihmetyttää Killer, jonka iskusävelmät All I Want ja Naughty Boy poimittiin eri albumeilta, mutta näiden Top 10 -visiitit jäivät lyhyiksi.

Hittikirjan esittäjissä on myös paljon pitkästä urasta tai muista maineteoista tunnettuja, joiden albumilistamenestys ei riittänyt tuhannen joukkoon. Sellaisina voidaan luetella Eero Raittinen, Muska, Barry Manilow, Culture Club, Nana Mouskouri, Level 42, Los Lobos, Rick Astley, UB40, Kari Vepsä ja One Republic. Muistakaamme myös historiamme isoimman listahitin tekijää Mauno Kuusistoa.

Mainitsen erikseen kaksi herraa, joista toisella oli neljä ja toisella kolme Top 1000 -hittiä, mutta kumpikin nähtiin vain kahdesti albumilistalla eikä kertaakaan Top 10:ssä. Vaikka hittisaldosta olisi riittänyt aineksia menestyskokoelmaan, sellaista ei koskaan tullut. He ovat Kai Hyttinen ja Pasi Kaunisto.

Lämmönvaihtelua

Kuumaa on ollut alkuvuoden niin hyvin esillä striimilistalla – kaksi biisiä kärkiviisikossa monen viikon ajan – että Hyvikset ja pahikset -albumin ilmestyttyä luvassa oli biisi-invaasio. Muutaman vuoden takaisten täysdominanssien (Cheek, JVG) aika on ohi, mutta Top 40:ssä on nyt triolta kahdeksan kappaletta, joista puolet tuttuja singlejä. Uutuuksista ylimmäs kiipesi Anna mulle mitä vaan (#8).

Näyttävin keikaus tapahtui kuitenkin radiolistalla. Radiothan eivät tykkää pitää yhtäaikaisessa huippusoitossa kahta saman esittäjän kappaletta, ja UMK-ehdokas Ylivoimainen oli pitkään Tulipalo-edeltäjän suosion panttivankina. Albumin ilmestyttyä Tulipalo putosi yhdeksän ykkösviikon jälkeen kuudenneksi, ja Ylivoimainen harppasi 30. sijalta neljänneksi.

Taisin aiemmin mainita, että Tulipalo sijoitetaan 2022-vuosilistalle, koska ehti radioykköseksi ennen vuodenvaihdetta. Sen voittokulku on jatkunut kuitenkin niin väkevänä niin pitkään, että eiköhän se yleisesti mielletä 2023-hitiksi, vaikka ilmestyi jo viime kesänä. Ram pam pamin ei siis enää tarvitse pelätä 2022-listan ykkössijansa puolesta.

Kuumaa on menestynyt myös hieman toisenlaisessa mittarissa, josta Jussi Mäntysaari vinkkasi Twitterissä: ”Käyttäjävetoisen nuottipalvelu Ultimate Guitarin päivittäiset top-listat on lokalisoitu, joten näemme vihdoin mitä suomalaiset hoilaavat.”

Katsoin Liekehtivän Filmin

Areenaan on tullut dokumentti brittiduo The KLF:stä, joka 30 vuotta sitten lopetti tylysti poptähteytensä viiden (tai oikeastaan neljän) ison hitin jälkeen: What Time Is Love, 3 A.M. Eternal, Last Train to Trancentral, Justified & Ancient ja America: What Time Is Love. Toisilla esittäjänimillä tilastoitiin vielä Doctorin’ the Tardis ja It’s Grim Up North. Kolme sinkuista ylsi Suomessa ykköseksi.

Neljä vuotta sittenhän Yle tuhosi ikuisiksi ajoiksi kaiken uskottavuutensa ”dokumenttien” esittäjänä Leaving Neverland -fiaskon myötä, mutta Who Killed The KLF? sopii hyvin tuon säkkipimeyden jälkeiseen aikaan. Se toimii riippumatta siitä, suuriko osa on totta, tarua tai rekonstruointia ja paljonko katsojalla on muistikuvia, joihin kytkeä näkemänsä. Se ei kärsi kuvapulasta kuten tuore Sinéad O’Connor -dokkari, jossa ei näytetä ketään haastateltavia.

On kuitenkin tartuttava siihen varsin tyypilliseen väittämään, että KLF olisi vuonna 1992 ollut maailmassa singlemyynnin ykkönen – joka toisaalla pyöristyi muotoon ”maailman suosituin bändi”. Sen vahvin vuosi oli 1991, jolloin 3 A.M. Eternal eteni USA:ssakin viitoseksi. ”Suosituimmaksi bändiksi” sen albumimenekki jäi kovin vaatimattomaksi. Ainoa lista-albumi The White Room jaksoi meillä sijalle 13 ja USA:ssa 39:nneksi.

Antoisimpia kohtia minulle olivat The Timelords -projekti opaskirjoineen ja maininta NME-lehden ”uudistumisesta” läpimurron aikoihin, jota kuvattiin yhdeksällä erilaisella Morrissey-kannella. Ja tietenkin rahanuotio, jota valtaosa aikalaisista ei kyennyt ymmärtämään ollenkaan.

Jymylevyjen aikaan

Vuonna 1990 perustettu Radio Suomi kutsui alkuun jymylevyiksi sitä uutuusbiisien valikoimaa, joka soi keskitetysti kaikilla aluetaajuuksilla. Jymyyden kesto vaihteli suuresti, joiltakin suosikeilta saattoi olla yhdessä kuussa pari biisiä ja seuraavassa jokin muu, isoimmat ilmiöt roikkuivat mukana vuodenkin.

Kanava osallistui soitetuimpineen elokuussa 1992 startanneeseen 50 hittiä -listaan, ja laatikkoni pohjalta löytyi nivaska sen soittoraportteja kuuden vuoden ajalta, kesään 1998 asti. Se päätyi jätepaperiksi, mutta ei ennen kuin kävin sen läpi ja laskin, millä esittäjällä oli tuona aikana eniten merkintöjä. Luettelen ne tässä.

14: Aki Sirkesalo
13: Mikko Kuustonen, Reijo Taipale
12: Joel Hallikainen, Puolikuu, Jari Sillanpää
11: Arja Koriseva, Heidi Kyrö
10: Agents & Jorma Kääriäinen, Samuli Edelmann, Riki Sorsa, Topi Sorsakoski
9: Hanna Ekola, Anna Hanski, Eija Kantola, Kaija Kärkinen & Ile Kallio, Mieskone, Anneli Saaristo, Laura Voutilainen
8: Anna Eriksson, Kirka, Kaija Koo, Leevi and the Leavings, Tommi Läntinen, Miljoonasade, Kari Tapio
7: Eino Grön, Merja Laaksonen, Mamba, Neon 2, Hannu Palo, Eero Raittinen, Johanna Siekkinen, Meiju Suvas, Värttinä

Jymylista vältteli ulkomaisia levytyksiä yli viiden vuoden ajan. Tässä aikajärjestyksessä kymmenen ensimmäistä mukaan kelpuutettua tuontihittiä alkaen loppuvuodesta 1995.

Queen: Heaven for Everyone
The Beatles: Free as a Bird
Ace of Base: Lucky Love
Sting: Let Your Soul Be Your Pilot
Gloria Estefan: Reach
Los Del Rio: Macarena
Maarja-Liis Ilus & Ivo Linna: Kaelakee hääl
Mr. President: Coco Jamboo
Fugees: Killing Me Softly
Phil Collins: Dance Into the Light

Muutos, ei mullistus

IFPI Finland (Musiikkituottajat) kertoi eilen kaksi hyvää uutista: kaikki viralliset listat julkaistaan tästedes tuoreempina, sunnuntain sijasta perjantaisin klo 17, ja singlelista pitenee vihdoinkin Top 20:stä Top 50:ksi.

Ilmoitettiin myös Youtube Musicin striimien ja audiopalvelujen osalta premium-tilejä suosivan mallin huomioimisesta. Singlelistan ja Spotifyn viikkolistan väliset vähäiset erot on tähän asti voinut pääosin selittää eri laadinta-ajankohdalla. Tästedes ne varmaan poikkeavat enemmän toisistaan, ainakin alimpien sijojen suhteen?

No: eivät poikkea. Koko Top 40:ssä (joka on minulle pistelaskun ja arkistoinnin raja) ei ole yhtään kolmea pykälää suurempaa eroavaisuutta. Sija 47, Heviteemun uutuus Kuolen vähän joka kerta, on Spotify-tulostuksessa dramaattisesti 38:ntena.

Koska sijat 21–50 ovat sinkkulistalle uusi maailma, alaosa sisältää paljon re-entryiksi merkittyjä entisiä Top 20 -hittejä. Erikoisimman uutuustähden sai Kuumaan Oo vielä sekunnin mun (#44), joka jo yli vuosi sitten kupli Spotify-striimeissä Top 20:n tuntumassa. Trion neljä vuotta vanha albumikin on noukkinut parhaat sijansa menneen kuukauden aikana.