Jotkut artistit toistavat haastatteluissa joitakin asioita tietoisina siitä, että heidän väitteitään on vaikea kumota. Muidenkin kuin Mikko Alatalon puheissa on toistunut narratiivi siitä, että kriitikko närkästyy, kun artistista tulee liian suosittu, ja alkaa vain siksi haukkua häntä. Hitti vie uskottavuuden.
En minäkään tiedä, kuinka väite kumotaan, mutta kun kootaan yhteen kaikkein suosituimmat hitit, tuon narratiivin mukaan kriitikoiden kuuluisi inhota koko pakettia yli kaiken. En jaksa uskoa, että noin todellisuudessa kävisi – että 1000 menestyneintä olisi 1000 inhottavinta.
Haaveilin siis saavani jokaisesta kirjan hitistä ulkopuolisen tekstin tai jopa useampia, joissa biisi vapaamuotoisesti arvioitaisiin ja pisteytettäisiin noppa-asteikolla 1–6. Asteikko myötäilisi kirjan rakennetta (kuusi vuosikymmentä) ja rikkoisi puuduttavaa viiden tähden hegemoniaa. Nopalla olisi kunnioitettu myös Suosikin tyylikkäimmän ajan (60-luvun loppu) singlepalsta-asteikkoa.
Se, mikä oli ihanan mahdollista jossain Nuorgamissa, ei ole yhtä helppoa yksittäisessä kirjahankkeessa. Suunnitelmaa typistäessäni totesin, että alkuperäisestä tavoitteesta jäädään kauas. Myös toteutukseltaan ennalta-arvaamaton elementti muutoin tarkkarajaisessa projektissa stressasi.
Mutta ehkä se toteutuu jotenkin muulla tavoin. Asetan sen vapaaseen pohdintaan ja läpivientiin. Siis kuinka havainnollistamme, että Mikko Alatalon väite on katteeton?
Siihen en osaa sanoa paljoakaan, miten tuollainen hanke toteutettaisiin, mutta kiinnostaisi kyllä olla mukana tässä pisteytyksessä!
VastaaPoistaToki "aikalaisinhoaminen" ja arviointi jopa vuosikymmeniä jälkikäteen ovat kaksi eri asiaa. Alatalo-retoriikan katsotaan varmaan toteutuneen juuri hittien ollessa ajankohtaisia.
Tuo aikalaisuuden ja jälkikäteisyyden merkityskin olisi tavallaan voitu saada havainnollistettua, kun biisien ikähaitari on 60 vuotta. Behmiin (spoiler) olisi eri perspektiivi kuin Brita Koivuseen (spoiler).
VastaaPoista