keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Sata pisintä #81

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960-2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Santana 25 + 11 = 36


1970-luvulla vielä kai ajateltiin, että Santana ja Carlos Santana ovat eri asioita, mutta vuosikymmenten saatossa ero hämärtyi. Parhaina saavutuksina albumilistalta on kolme kakkossijaa, ja kahdella kokoelmalla mentiin neloseksi. Myöhemmin radiolistaltakin herui naisvokalistien avulla kaksi hopeamitalia, mutta yleisemmin hittinappeja on kertynyt nihkeästi. Aikahaarukka 46 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti