torstai 7. helmikuuta 2019

Kaksi elämää: Kaija Kärkinen & Ile Kallio

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio esiintyivät molemmat vuoden 1991 euroviisulavalla, vaikka vain Kärkisen nimissä. Tuo kappale Hullu yö on kaksikon toiseksi striimatuin. Selvä kärkibiisi ja esikoisalbumin nimiraita Sade oli aikoinaan tyypillinen hidas läpilyöjä ja jäi siksi listapisteissä seitsemänneksi.

Vaikka Kärkinen & Kallio on tienannut neljä kultalevyä, muita kappaleita on suoratoistossa kuunneltu melko kitsaasti, viisinumeroisia määriä jos sitäkään. Ile Kallio Big Rock Bandin viimeaikaiset luvut ovat samaa osastoa. Vuosien 2008 ja 2011 pariskunta-albumit ovat jääneet osattomiksi listamerkinnöistä.

Kaija Kärkinen & Ile Kallio – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
7

TÄYSIKUU  
1996
••
25 000
2
12

VALKOISET VALHEET  
1999
16 000
3
10

TYTTÖ SÄTEILEE  
2000
18 000
4

AIKAAN OIKEAAN  
2000
9 000
5
3

KUKA SAA KYYNELEET  
2004
79 000
6

JOS SÄ MENET POIS  
2002
2 000
7
1

SADE 
1994

373 000
8

KOHTALO KULKEE  
1997

11 000
9

AURINKO NOUSEE TAAS 
1997

8 000
10
11

SÄ OLIT LENTOHIEKKAA 
1995

18 000
11
2

HULLU YÖ
1991

112 000
12
5

EN VOI UNOHTAA 
2001

33 000
4

MENEN TÄHÄN TUULEEN 
1994

59 000
6

JAN
2000

29 000
8

NOITAVOIMAA 
1999

21 000
9

KYYNELHELMET
1994

20 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti