lauantai 1. joulukuuta 2018

Merkkikuukausi 12/2018

Sarjassa juhlitaan artisteja, joiden ensikäynnistä Suomen listoilla tulee tässä kuussa kuluneeksi pyöreähköjä vuosia.

50 vuotta: Markku Aro
Käyn uudelleen eiliseen jäi (?) Aron pitkän uran ainoaksi ykkössingleksi. Top 10 -albumeita ei ole yhtään.

45 vuotta: Kisu
Myös Kisu avasi pelin ykkössinkulla (Uneen aika vaipuu), mutta ylsi kolmasti myös albumikymppiin.

35 vuotta: Tina Turner
35 vuotta: Nina Hagen

Let’s Stay Together -single oli tosiaankin tuolloin 44-vuotiaan Turnerin esikoismerkintä Suomen tilastoissa, neljännesvuosisadan levytysurasta huolimatta. Hagenin Angstlos-albumi nousi yhdeksänneksi.

30 vuotta: Enya
30 vuotta: Vaya con Dios

Orinoco Flow -sinkulla läpi lyönyt Enya on harvinainen ulkomainen artisti: saanut meiltä kultalevyn, kaksikin, käymättä koskaan albumilistan Top 10:ssä. Vaya con Dios suihki nimikkoalbumillaan ykköseksi ja sai platinaa.

25 vuotta: Fröbelin palikat
Palikoiden albumit kuten Sutsisatsi myivät hurjimmillaan toistasataa tuhatta, mutta jäivät keskinkertaisille listasijoille.

20 vuotta: Teletapit
Joulunalus on tosiaan joskus ollut lastenmusiikkibisneksen kulta-aikaa – Teletappienkin Albumi näyttäytyi Smurffien imussa sijalla 19.

15 vuotta: Kelly Clarkson
15 vuotta: @junkmail

The Trouble with Love Is -sinkulla American Idol -valtakautensa käynnistäneen Clarksonin siivet ovat kantaneet yllättävänkin kauan. Samaa ei voi sanoa Ei koskaan enää -hitistä muistettavasta @junkmailista.

10 vuotta: Koop Arponen
Lisää Idols-voittajia. Arposen debyyttisingle oli Insomnia, joka – samoin kuin seuraaja Every Song I Hear – eteni radiolistan ykköseksi. Sen jälkeen jo takkusi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti