perjantai 8. kesäkuuta 2018

Suurin suurinta vastaan

Ennen vanhaan kesä oli musiikkibisnekselle hiljainen, koska kauppojen ovet alkoivat käydä harvempaan eikä albumeita kai haluttu lomalogistisistakaan syistä julkaista. Musiikin kuuntelu ei kuitenkaan kesällä vähene, ja nyt kun tulovirtoja ohjaa kuuntelu, on bisneskin aktiivisempaa. Ainakin alkuviikot näyttävät siltä.

Viime albumilistan kuuden parhaan joukossa oli neljä uutuutta: Mokoma ykkösenä, Mikko Harju nelosena, Ruudolf viitosena ja Shawn Mendes kuutosena. Seuraavassa tilastossa asettuvat vastakkain Kanye West, jota Rumban otsikossa vastikään kutsuttiin maailman suurimmaksi megatähdeksi, ja Mikael Gabriel, jonka muun muassa Yle kertoi näkyvästi pyrkivän Suomen suurimmaksi artistiksi.

Suuruudessa on sellainen pikku tahra, että kumpikaan noista ei monen yrittämän jälkeenkään ole päässyt Suomen albumilistan ykköseksi. Mikael toki todennäköisesti nappaa ylihuomisen paalupaikan, mutta Ääripäät ei ole striimitilastoissa ollut läheskään sellainen ilmiö kuin mihin vaikkapa Haloo Helsinki!, Cheek tai JVG ovat kiivaimmillaan yltäneet.

Tuoreella Striimatuimmat-listalla Mikael Gabrielin nimi toistuu kohdissa 3, 14, 25, 46 ja 49. Noista kolme on debyyttejä, ja muista tulokkaista mainittakoon jalkapallon MM-kisabiisi Live It Up (#33). Osana sen esittäjärykelmää on Will Smith, joka täten sai ekan tilastomerkintänsä liki 16 vuoteen. Lukuisista parin vuosikymmenen takaisista hiteistään huolimatta miestä ei ole ikinä näkynyt albumilistallamme.

4 kommenttia:

  1. ykköseksi nousee Ghost...

    VastaaPoista
  2. Mulle tuli sama mieleen, kun näin sen nousseen brittien top teniin. Melkeinpä toivon että näin käy.

    VastaaPoista
  3. Testiviesti. Sähköposti-ilmoitukset eivät tule perille.

    VastaaPoista
  4. Niin se Ghost rynni ykköspallille. Ja varmasti melkoisen selkeällä voitolla. Gabrielia ei näy fyysisellä albumilistalla ollenkaan.

    VastaaPoista