sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Päivä sinne tai tänne

Edellisen Antti Tuisku -postauksen kommenteissa kävi ilmi ongelma, joka sinänsä ystävällisestä toimenpiteestä voi seurata. Kiirastorstaina Radio Monitor toimitti työviikkoa päättäville suomalaisille asiakkailleen vajaa-aikaisen, kuuden päivän soittoihin perustuvan radiolistan ja pitkäperjantaina sen virallisen viikkolistan. Musiikkituottajien lista-arkistoon päätyi vajaa lista, minkä seurauksena se näyttää Rahan takii -biisille eri huippusijaa kuin oma arkistoni.

Menneellä viikolla toimittiin juhannuksen takia samoin. Vielä ei voi tietää, mikä jää minkäkin kappaleen huippusijaksi, mutta potentiaalisia virhemerkittyjä edustaa ainakin Harry Stylesin Sign of the Times. Kuuden päivän listalla se nousi 13:nneksi, mutta lisävuorokausi heikensi tulosta kaksi sijaa. Toisinpäin: jos Arman Cekinin California Dreaming kääntyy laskuun, sen todelliseksi piikiksi jää kuutossija, mutta Musiikkituottajien arkisto näyttää kahdeksikkoa.

Albumilistallakin viikon tulokkaat jäivät niin alas, että mieleen tulee aikataulumuutoksen mahdollisuus. Viimeksi 14:nneksi yltänyt brittiykkönen Royal Blood debytoi nyt kaksinkertaisen numeron kohdalla. Lorde on korkein uutuus 15:ntenä, ja perinteisen epätasaisesti menestynyt Nickelback ilmaantui 18:nneksi. Kärkipää on niin vanhatuttu, että sinne sekaan olisi kuvitellut mahtuvan helpommin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti