perjantai 3. lokakuuta 2014

Beatles-rakkauden aika


Vuosien 1961–1965 yhdistelmälistat ja hittivuosilistat ovat nyt valmiit, ja niistä tuli yllättävän yhteismitalliset myöhempien tilastojen kanssa. Etenkin singlelistat 1961–1962 liikehtivät vilkkaammin kuin olin olettanut. Ehkä biiseihin kyllästyttiin nopeammin, kun ne vyöryivät markkinoille useiden ulkomaisten ja kotimaisten versioiden voimin. Jo 1961-vuosilistalle kertyi 79 levytystä – sen pisteytyksessä huomioitiin myös koko vuoden ilmestynyt erillinen ep-tilasto.

Erityisesti kiinnosti havainnoida The Beatlesin dominanssia koko listahistoriaan suhteutettuna. Bändihän löi meillä läpi noin vuosi kotimaansa jälkeen – Twist and Shout nousi ykköseksi marraskuussa 1963, ja 1964 oli melkoista tukkeumaa. Vuosilistalta otettiin sijat 2, 4, 7, 9, 10, 11 ja 20. Vuosi 1965 toi myös viisi sijoitusta 20 parhaan joukkoon, korkeimpana nelonen. Noihin saavutuksiin on Cheekilläkin matkaa.

Beatlesin historiallinen status ehkä edellyttäisi ainakin yhtä vuosiykkössijaa, mutta useiden biisien yhtäaikainen suosio aikaansai sen, että pisimmilläänkin (All My Loving) ne pysyivät Top 40:ssä yhdeksän kuukautta, eikä sillä kukistettu Katri Helenaa (Puhelinlangat laulaa 13 kk). Vuonna 1965 se olisi ollut helpompaa, kun paalupaikan otti Kari Kuuvan Tango Pelargonia ennätyksellisen matalalla pistemäärällä, mutta kiihkein kuume oli laantumassa.

Tässä listahistoriamme 20 suurinta Beatles-hittiä. Perässä on mainittu paras kuukausilistan sija ja vuosiluku.

1. All My Loving ****** (1/1964)
2. A Hard Day’s Night ***** (1/1964)
3. Michelle / Girl **** (1/1966)
4. Can’t Buy Me Love **** (3/1964)
5. Yesterday **** (1/1965)
6. I Should Have Known Better **** (1/1964)
7. Rock and Roll Music **** (1/1965)
8. Help **** (2/1965)
9. She Loves You **** (4/1964)
10. Long Tall Sally *** (4/1964)

11. I Feel Fine *** (2/1965)
12. Twist and Shout *** (1/1963)
13. Ticket to Ride *** (3/1965)
14. Get Back *** (4/1969)
15. I Want to Hold Your Hand *** (6/1964)
16. Free as a Bird *** (7/1995)
17. Hey Jude ** (5/1968)
18. All You Need Is Love ** (3/1967)
19. Yellow Submarine / Eleanor Rigby ** (6/1966)
20. Let It Be ** (6/1970)

2 kommenttia:

  1. Olisin veikannut vuoden 1964 ykköseksi Kauko Käyhköä. "Rakastan sinua, elämä" taisi olla tuona vuonna pisimmän ajan top 10:ssä (vaikka ei käynytkään ykkösenä kuin IS:n listalla), mutta ilmeisesti se ei viihtynyt kauan alemmilla sijoilla.

    Suomi taitaa olla ainoa maa, jossa Free as a Bird oli suurempi hitti kuin Hey Jude!

    VastaaPoista
  2. Käyhkö ja Katri olivat kumpikin seitsemän kuukautta Top 10:ssä, ja Käyhkö jäi vuosilistalla täpärästi kolmanneksi.

    Free as a Bird oli iso radiohitti, sehän mm. murtautui ensimmäisenä ulkomaisena levytyksenä Radio Suomen soitetuimpien listalle. Tällaisine ominaisuuksineen se ei tietysti ole kovin vertailukelpoinen Hey Juden kanssa.

    VastaaPoista