sunnuntai 10. elokuuta 2014

Konsonanttien juhlaa

Kaksi vuotta sitten Eevil Stöö nousi albumilistan kärkeen Koksukoon kanssa ja toisti tänään tempun partnerinaan Aztra. Ilmeisesti kannen keskelle lätkäisty MNTTT on duon ”esiintyjänimi” ja levyn nimi Menetetyt. Toista ykkösviikkoa en heille veikkaa, vaan vahvemmalta näyttää ainakin Amadeus Lundberg, jonka Vain rakkaus kiipeää jo neljättä perättäistä viikkoa ollen nyt kolmantena.

Saksalainen julkkisheviryhmä Unisonic (#10) jäi kaksi pykälää edellisestä yrityksestään, mutta Sin Cos Tan petraa kerta kerralta: 36–26–18. Mikko Mäkeläisen kuudes (#33) ja Eluveitien kolmas (#37) listavisiitti eivät tuottaneet urahuippuja, mutta eivät paljon jääneetkään niistä. Uutuudeksi sijalle 30 merkattu Wigwamin Being on uusintajulkaisu vuodelta 1974, jolloin se ylsi 13:nneksi.

Vaikka Eric Claptonin The Breeze harppasi toisella viikollaan 46–20, se on yhä matalammalla kuin mikään Claptonin studiolevy sitten vuoden 1981, jolloin Another Ticket jäi tyystin tilastoitumatta. Myös The Fault in Our Stars -soundtrack kohensi asemiaan 31:nneksi, mikä on ihme kyllä vuoden paras sijoitus elokuvalevylle. Esimerkiksi tuoreimman Risto Räppääjän musiikkihan floppasi pahan kerran.

1 kommentti:

  1. Soundtrackeihin liittyen: hämmästyttää, miten Frozen on sivuutettu Suomessa lähes täysin. Se on ollut kuitenkin vähintään top 20 -menestys monissa Euroopan maissa ja tietenkin huippusuosittu Yhdysvalloissa ja Britanniassa (missä tosin kokoelmalistalla).

    VastaaPoista