perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sulaisipa lumi jo


Hittivuositilasto 2012:n valmistuminen kiikastaa lähinnä latauslistan tapahtumista. Koska siinä huomioidaan hitin kaikki pisteet ns. single-, lataus- ja radiolistoilla, pitää odottaa että viimeisetkin roikkujat lopettavat roikkumisensa. Tällä viikolla päästiin taas eroon parista (Skyfall ja Anna mä meen), mutta pari muuta palasi (Gangnam Style ja Diamonds). Voice of Finlandkin näköjään heittelee mukaan vanhoja biisejä kuten Pinkin Try.

Jotkut viime vuonna julkaistut hitit kuuluvat 2013-listalle, koska suurin menestys koitti vasta vuoden vaihtumisen jälkeen. Anna Puun Säännöt rakkaudelle on 16 viikon jälkeen latauslistalla ylimmillään (#7) ja sinnittelee muillakin listoilla reippaammin kuin moni aiempi Puu-single. Kappaleen suosio näkyy myös albumimyynnissä, sillä ”vain” kolmantena aikoinaan debytoinut Antaudun käy yhä kaupaksi Top 20 -sijan edestä.

Olen hiukan säätänyt vuosijakokriteerejä. Esimerkiksi Erinin Mitä tänne jää on kerännyt suuremman osan pisteistään tänä vuonna, mutta se kuuluu 2012-listalle, koska juhli lataus- ja singleykkösenä jo marras-joulukuussa. Vain elämää -albumien ylivoima ei näy erityisen suurena hittipisteytyksessä, koska niiden pisteet pitää jakaa niin monen biisin kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti