tiistai 7. helmikuuta 2012

Runoja syksyllä, levyjä keväällä

Jos mun pokka pettää siirtyi hieman yllättäen nelossijalta radiolistan uudeksi ykköseksi. Haloo Helsinki! sai täten ekan paalupaikkansa, sillä vaikka Maailman toisella puolen oli menneen vuoden kolmanneksi suurin radiohitti, se sai tyytyä peesaamaan kahdeksan viikkoa kakkossijalla. Niiden välissä myös Kuule minua kiipesi kolmoseksi, mutta III-albumin ensilohkaisu Kokeile minua jäi Top 20:n ulkopuolelle.

Saman artistin yhtäaikaiset Top 10 -hitit ovat radiolistalla harvinaisia. Chisu ei yltänyt siihen Kun valaistun -albumin ekalla singleparilla, mutta nyt toinen Kohtalon oma ja kolmas Tie miehittivät sijat kolme ja kahdeksan. Se ensimmäinen Sabotage jaksaa vielä soida sijan 45 edestä. Top 20:ssä on myös kaksi Samuli Edelmannia, kun Tähtipölyä kiipesi 40–14 ja Se viimeinen viihtyy 16:ntena.

Korkeimmasta uutuudesta (31. Cradled in Love) vastaa Poets of the Fall, jolta on tapana ilmestyä albumi joka toinen kevät, eikä viimevuotinen kokoelma näytä rikkoneen rytmiä. Samaa kaksivuotissykliä noudattaa Herra Ylppö & Ihmiset, joiden Mustat hevoset eteni jo kakkoseksi.

5 kommenttia:

  1. Cradled in Loven noustua uutuutena listalle kysyisin jos olisi mahdollista saada listaa Poets Of The Fallin Radiolistan Top 20-hiteistä?

    Carnival of Rust (#1), The Ultimate Fling (#6) ja Dreaming Wide Awake (#2) ylsivät ainakin Top Teniin ja Diamonds For Tears oli Soitetuimmat radiohitit 2008-listauksessa sijalla 93 joten sen täytyi olla vähintään Top 20-hitti.

    Muista POTF-hiteistä Late Goodbye, Lift, Illusion & Dream, Stay, Sorry Go 'Round ja Locking Up The Sun nousivat kaikki 50 Hittiä-listalle joten jollei kaikki niin ainakin muutama niistä kuvittelisin olleen radiolistalla myös. Loppukesästä 2010 julkaistu War puolestaan soi melko hyvin radiossa (sekä videokanavilla), sen sijaan viime vuoden kokoelman uusi kappale Can You Hear Me sitäkin vähemmän...

    VastaaPoista
  2. Huomisen listan osalta oma mielenkiinto kohdistuu sinkkulistaan, jolle odotan Unisonicin nousevan debyytti EP:llään.

    VastaaPoista
  3. Huomisen listan osalta oma mielenkiinto kohdistuu siihen, ylittääkö Burning Hearts top50-kynnyksen. Kyl varmaa?!

    Anttilan lista povaa Leonard Cohenin singahtavan hämmentävän ylös. Sekin vähän nostattaa pulssia.

    VastaaPoista
  4. Cohen on noussut monessa maassa levyllään ykköseksi ja miehen suosio on Suomessa ollut muuta maailmaa kovempaa, joten mun mielestä Anttilan kakkossija oli yllättävän alhainen.

    VastaaPoista
  5. Poetsin Radio Top 20 -sijoitukset:

    2/05 ILLUSION & DREAM #17
    1/06 STAY #12
    3/06 CARNIVAL OF RUST #1
    7/06 SORRY GO 'ROUND #5
    12/06 LOCKING UP THE SUN #15
    2/08 THE ULTIMATE FLING #6
    5/08 DIAMONDS FOR TEARS #11
    2/10 DREAMING WIDE AWAKE #2

    VastaaPoista