perjantai 4. tammikuuta 2008

Etusivu uusiks


Viihdeuutisten suoltomekanismeissa syntyy usein outoja painotuksia. Tämän päivän Metro-lehden avainpaikalla hehkutetaan Mary J. Bligen listakärkipaikkaa. Kyseessä on upea artisti, joka rikollista kyllä ei ole koskaan yltänyt Suomen albumilistalle. Otsikko viittaakin Amerikkaan, jossa kuten kaikki tietävät vallitsee myös käsikirjoittajalakko. Suomalaiset viihdeuutiset ovat kovin huolissaan, kuinka David Letterman pärjää ilman käsikirjoittajia, vaikka kukaan ei pysty täällä edes katsomaan hänen ohjelmiaan.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset mielenkiintoisesta blogista! Harmi, että 50 Hittiä-lista loppuu, mutta aikaansa kutakin jne.

    Mary J.:n albumiahan ei edes ole vielä julkaistu Suomessa, joten uutisointi (ja etenkin etusivun otsikointi) on lähinnä huvittavaa.

    Olen muutenkin pannut merkille levymyynnin "polarisoitumisen", eli USA:ssa myydään täysin eri levyjä kuin Englannissa ja Suomessa eri levyjä kuin muualla Euroopassa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ulkomaiselle artistille jo Suomessa albumilistalle pääsy on merkittävä juttu, sillä suuri yleisö ostaa käytännössä ainoastaan kotimaista musiikkia, diggarit sitten tietenkin kaikenlaista makunsa mukaisesti. Biisithän käyvät kaupaksi diginä, kuten esim. Timbalandin ja Rihannan hitit.

    Mielenkiintoista nähdä näivettyykö ulkomaisten albumien myynti edelleen myös vuonna 2008. Isoja julkaisuja taitaa olla tulossa lähinnä ulkomaisilta artisteilta (Madonna ja Coldplay nyt ainakin.)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ekasta kommentista. Tätä nimenomaista tekstiä tuottaessani tajusin, kuinka hieno keksintö blogi voi olla. Näin metromatkalla lehden, näpsäisin siitä digikameralla kuvan, vähän naputtelua ja kommentti oli esillä jo 9:09 samana aamuna.

    VastaaPoista