Näin aina. Tieto leviää, keskustelu viriää, netti kuumenee ja minä yritän sillä aikaa mahduttaa mahdollisimman monta ripsivärin ja nudepuuterin kuvaa tilaan, johon ne eivät mahdu. Nyt olen lopulta vapaa sanomaan jotakin Rumban tuoreesta Albumilistasta.
Sivu näyttää jämäkältä, inspiroituneelta ja Rumban näköiseltä, toisin kuin aiempi 50 hittiä -systeemi. Se oli painopinta-alastaan kiitollinen, mutta ehdottomasti mihinkään linjanvetoihin suostumaton parasiitti. Uusi palsta vetää linjoja ja saanee paljon kiinnostuneita lukijoita, ainakin toivon niin. Vaikka itse en niihin kuulukaan.
Minua yksinkertaisesti ei kiinnosta vähän vertaa lista, jonka pääideana on rajoittaa sen otantaa. Kauppavalikoimaan perustuva rajaus on toki mittaamattomasti fiksumpaa kuin musiikkityyleihin perustuva rajaus, joka on silkkaa fasismia. Mutta se ei ole minun juttuni, enkä aio listatulokkaan sisältöä täällä kommentoida.
Tähänastista keskustelua on dominoinut tuttu, logiikan luulolla korvaava mukakriittisyys virallista listaa kohtaan. Jos listalla on vanhoja levyjä, se on ”vitsi”. Miksi? Jos listalle pääsee muutaman sadan levyn myynnillä, se on ”vitsi”. Miksi? On toki mahdollista manipuloida listaa ostamalla 200 kpl jotain albumia, mutta olisiko sellainen toiminta kenenkään kannalta järkevää? Vaikka albumi olisikin – kääk – alennusmyynnissä?
Rumban tiedotteen mukaan Top 40 -lista ”ei palvele tarpeeksi niitä, joiden musiikkimaku ulottuu valtavirran ulkopuolelle”. Voin vain arvella, mitä tuo palvelu tarkoittaa. Olen yli 30 vuoden ajan ostanut levyjä monenlaisista, joskus kummallisistakin syistä, mutta ainuttakaan levyä en ole ostanut siksi, että se on jollakin listalla. Minulle listojen palveluarvo on jossain aivan muualla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti