Sunnuntaina alkaneesta Spotify-ykkösputkestaan huolimatta Daran euroviisuvoittaja Bangaranga ei yltänyt singlelistalla kuin kakkoseksi. Jos Last Christmasin jouluvisiittejä ei lasketa, tuorein ulkomainen biisi listakärjessä on yhä yli kolmen vuoden takainen Miley Cyrusin Flowers. Bangarangasta tuli vasta toinen bulgarialainen hitti Suomessa.
Daran lisäksi viisuhistoriasta löytyy kaksi Dana-nimistä voittajaa (Irlanti ja Israel), joista ensimmäisen All Kinds of Everything -kappaletta Erika Vikman lauloi finaalin väliaikanumerossa. Sinänsä erikoinen yhdistelmä, koska tuona vuonna 1970 Pohjoismaat boikotoivat kilpailua eikä biisistä tullut meillä hittiä. Se on vuosien 1960–1984 väliltä ainoa voittaja, josta ei levytetty yhtään suomenkielistä versiota.
Melkoiseen kielikylpyyn singletilaston laittoivat muut viisut debytoituaan sijoilla 8, 14, 18, 21, 23 ja 27. Yleisöäänivoitostaan huolimatta Israel jäi ”yllättäen” ilman listasijaa. Osoittaisi kiitettävää läpinäkyvyyttä kertoa sen prosenttiosuus äänistä, koska somessa tunnutaan luulevan sen rohmunneen tyyliin puolet, vaikka voittoon on saattanut riittää alle kymmenesosa. Kun sata prosenttia jaetaan 24 ehdokkaalle, keskimääräinen osuus jää pieneksi.
Huonosta turnauskestävyydestä otamme esimerkiksi Draken, jonka albumiraitoja roiskahteli julkaisupäivänään Spotifyn sijoille 8, 15, 17, 21, 22, 27 ja 36, mutta viikkomittauksessa parhaaksi singlelistasijaksi jäi 40. Maailmalla miehen paluu oli odotetumpi: kun Michael Jacksonin Billie Jean oli juuri edennyt Global Top 200:n ykkössijalle, sen ohi syyhki kerralla 13 Drakea. Seuraavana päivänä tasaisesti kuunteluitaan kartuttanut Jackson palasi kuitenkin kärkeen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti