keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Sata pisintä #2

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Katri Helena 30 + 53 = 83


Katri Helenan ekaa albumia näkee kutsuttavan nimellä Vaalea valloittaja, mutta tuo oli vain takakansitekstin otsikko, sitä ei ole kannessa tai etiketeissä. Vahvan alun jälkeen kolme peräkkäistä 70-luvun alun levyä jäi ulos listoilta, sitten Finnhits-ilmiö vei taas huipulle. Tämä vuosikymmen pääsee hittipuolella vain täpärästi edustetuksi kiitos Vain elämään, mutta toisaalta Joulumaa on striimin ja radion taattu vakiovierailija tulevanakin jouluna. Aikahaarukka 51 vuotta.


4 kommenttia:

  1. "Valon maa"-levyn (2011) sinkkulohkaisu "Vieras sisar" soi melko hyvin radiossa ja sai myös huomiota koska sen oli kirjoittanut Lauri Ylönen ja Paula Vesala - mutta koska Music Controlin radiolistaa ei silloin julkaistu kokonaisuudessaan missään, niin mietin että nousiko se ollenkaan listalle - tai oliko se vain Radio Suomen, Iskelmän ja paikallisradioiden soitossa?

    VastaaPoista
  2. Tsekkasin muutaman listan 2011-loppuvuodelta enkä löytänyt.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Timo tästä koko suurtyötäsi! On ollut mielenkiintoista seurata. Ja Katri vieläpä ykkösenä suomalaisista. Kiva.

    VastaaPoista
  4. Eipä kestä. Oikeastihan tämä oli aika nopeasti koottu ja ajastettu peiteoperaatio, jonka aikana kirjoitin toista kokonaisuutta. Siitä toivottavasti kuullaan myöhemmin.

    VastaaPoista