maanantai 3. syyskuuta 2018

”Mutta niin se sano!”

Musiikkidokumentteja on nykyisin paljon tarjolla, ja niitä katselee paljolti mielellään – tietyin varauksin. Niissä haastateltavien kokemusasiantuntijoiden rooli on salakavala kumpaankin suuntaan. On ihan luonnollista, että vuosikymmenten takaisia asioita muistetaan/liioitellaan vähän sinne päin, mutta kannattaako jakaa muistikuviaan asioista, jotka on helppo kenen tahansa todentaa perättömiksi historiankirjoista? Kannattaako dokumentaristin sisällyttää nämä muistikuvat työhönsä?

Jos haastateltava joko tahallaan tai epähuomiossa kertoo jotain perättömäksi todennettavaa, onko se haastateltavan vai dokumentaristin ongelma? Yhä useammin tuntuu siltä, ettei kummankaan. Korkeintaan katsojan.

Lehtijutuissa sama ilmiö esiintyy vielä hankalampana, koska ilman puhuvaa päätä perättömyyden tietolähde jää usein arvoitukseksi. Tätä ihmettelin taas kerran, kun lauantain Helsingin Sanomissa haastateltiin Tapani Kansaa ja sen välissä kuukausiliitteessä Jenni Vartiaista.

Kansa-jutussa oli niin väkevä advertoriaali-fiilis, että puutun vain yhteen seikkaan: siinä Delilah-singlen (1968) menestystä seurattiin viikkoaikataululla, vaikka listoja tunnetusti ei tuolloin vielä edes koottu viikoittain. Kenen idea? Vartiaisen falskit saavutukset sentään ryhdikkäästi nimettiin ”levy-yhtiön laskelmiksi”. Musiikkituottajien sivuilta näkee, että Seili ei ole Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin levy eikä edes naisartistien ykkönen. Eikä kolmen soolon yhteismyynti ole lähelläkään neljääsataa tuhatta.

Luulisi kenelle tahansa musiikkiteollisuutta pitempään seuranneelle olevan päivänselvää, että sen sisällä etenkin numeraalinen totuus on venyvä käsite ja tiedottaminen harhauttamisen synonyymi. Tällä on pitkät perinteet. Mikä asia Michael Jacksonille ekaksi opetettiin Motownilla? ”Valehtele ikäsi kaksi vuotta nuoremmaksi.” Tästä kaikki lähtee. Milloin se opitaan ottamaan huomioon myös musiikkijournalismissa?

2 kommenttia:

  1. Tapani Kansan Delilahin aikoina oli ihan Spotifyta vastaava viikottainen lista eli YLE:n "Lista" -ohjelma jonka järjestyksen laativat radionkuuntelijat äänestämällä suosikkiaan. Ohjelman suosio oli valtava. Se oli meidänkin kotona sunnuntain keskipäivän kuunnelluin ohjelma. Biisit olivat suomalaisia mutta tuohon käännösiskelmien aikaan se oli juuri sitä musiikkia jota haluttiin kuunnella. Nyt esim.Radio Suomessa pyörivässä Entisten nuorten sävellahjassa soitetaan enimmäkseen ulkolaisia kappaleita vaikka todellisuus 1960-1970-luvuilla oli ihan toinen. Milloinhan YLE osaisi soittaa noita "finnhitsejä" vaikka se ei ilm. muodikasta juuri nyt olekaan...

    VastaaPoista
  2. Suomi soi -kirjan mukaan Lista muuttui jokaviikkoiseksi vasta kesäkuussa 1968. Delilah julkaistiin huhtikuussa tai mahdollisesti jo maaliskuussa. Vaikka jutussa sanotaan levytyksen tapahtuneen huhtikuussa, niin Äänitearkiston mukaan se levytettiin 13.3.1968.

    VastaaPoista