Kolme erilaista hittitotuutta

Vaikka olen parissa viimeaikaisessa postauksessa puhunut striimi- ja radiomarkkinoiden erkaantumisesta, niin pakko palata asiaan. Tämän viikon radiosoiton ja striimausten Top 40 -listoissa on yhteensä 33 kotimaista levytystä, hyvä. Mutta mikään noista 33:sta ei ole mukana sekä että, vaan vain jommassakummassa. Aika dramaattista suorastaan.

Tilanne on osittain tilapäinen, koska Vain elämää -biisien nopeutunut julkaisupolitiikka näyttää hämmentävän radioita. Ne ovat aiemminkin poimineet ohjelman tuotoksia rotaatioonsa tiukalla seulalla, mutta eivät näin tiukalla. Eikä kyse ole siitä, että radio vain reagoisi hitaammin kuin striimaajat: esimerkiksi Arttu Wiskarin Kuningaslohi (#8) ja Irinan Parane parane (#17) otettiin monella asemalla saman tien soittoon. (Kumpikaan ei ole nyt Spotifyn päivälistalla sadan kuunnelluimman joukossa.)

Vaikka latauslista on pahasti jäämässä kahden muun varjoon, silläkin on osansa hajaannuksessa – siinä kuuluu kiihkeiden fanien ääni. Tämän viikon ykköseksi säntäsi One Directionin jäsenen Niall Horanin soolosinkku This Town, kuten niin monet 1D:nkin muualla huomiotta jääneet biisit. Yhtyeellä on Suomessa 23 latauslistamerkintää, mutta vain muutama striimeistä tai radiosta.

Erkanema on johtanut siihen, että tältä vuodelta arkistooni kertyy todennäköisesti enemmän ”listahittejä” kuin miltään aikaisemmalta, ja isoja hittejä vastaavasti vähemmän. Tulevan hittivuosilistan yllättävyyttä lisää se, että radiolistan kärkipäähän jumitutaan tätä nykyä paljon pitemmäksi aikaa kuin striimeissä – maaliskuusta asti soineet Juha Tapion Jotain niin oikeaa ja Ellinooran Leijonakuningas komeilevat yhä sijoilla kaksi ja neljä.