lauantai 18. huhtikuuta 2015

Piiloon jäävä ennätys

USA:n listakärkeen nopeasti jyrännyt Wiz Khalifan ja Charlie Puthin See You Again on kasvamassa poikkeukselliseksi ilmiöksi, mistä todistaa ainakin Spotifyn maailmanlaajuinen soittotilasto. Tuoreimmassa päivälistauksessa sitä on kuunneltu kaksi kertaa niin paljon kuin kakkossijaa pitävää Major Lazerin Lean Onia. Meilläkin se on suvereenisti striimausten kärjessä (64.313 kuuntelua vuorokaudessa!) ja eteni myös latauslistan kakkoseksi.

Kesken Furious 7 -leffan kuvausten kuolleelle Paul Walkerille omistetun biisin ansiosta Khalifa ei jääkään yhden hitin ihmeeksi, jollaiselta hän runsaan neljän vuoden takaisen Black and Yellow’n jäljiltä näytti – toki mies vieraili myös Maroon 5:n menestyneellä Payphone-singlellä. Vainajatribuutti on selvästi lajityyppi, joka saa suomalaisenkin kiinnostumaan r&b/hiphophitistä. The Notorious B.I.G.in muistoksi levytetty Puff Daddyn I’ll Be Missing You (1997) pärjäsi meillä hienosti, samoin Marvin Gayelle ja Jackie Wilsonille omistettu The Commodoresin Nightshift (1985).

64.313 päiväkuuntelua enteilee lähes puolen miljoonan viikkosaldoa, joka olisi Suomen Spotify-ennätys – jos näitä viikkotilastoja enää missään näkisi. Charts.spotify.comia lakattiin hiljattain päivittämästä ”until further notice”, ja ohjelmiston käyttöliittymän ranking-tietojakin on karsittu. Uusin versio ei näytä albumilistaa lainkaan. Vanhalla läppärilläni pystyn kuitenkin seuraamaan, että lista yhä päivittyy (kärjessä Elastisen Iso kuva). Tästä taas näkee, kuinka epävarmaa ja epätervettä on pyörittää tilastointisysteemejä yksittäisen ison toimijan ehdoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti