sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Jättetungt och jättesnabbt

Ruotsimetallin hullut viikot huipentuivat (?) In Flamesin uran toiseen ykkössijaan albumilistalla. Vyörytyksestä on jäänyt mahtaileva sivumaku, sillä viime ja toissaviikolla kärkikympissä debytoineet Hammerfall, Entombed A.D. ja Machinae Supremacy putosivat saman tien koko Top 50:stä. In Flames tuskin jää päiväperhoksi, nähtiinhän bändin edellinen albumi mukana peräti 14 viikon ajan. Toissaviikon ykkönen Opeth roikkuu yhä viidentenä.

Muillekin uutuuksille piisaa hyviä uutisia. Vesa Haaja -vetoinen Agents kohensi aiemmat kuutos- ja seiskasijansa kakkoseksi. Vuodesta 1988 tilastoissamme sooloilleen Robert Plantin paras numero korjaantui 16:sta neloseksi. Maroon 5 (#6) palasi top teniin kymmenen vuoden tauolta ja hiljattain edesmennyt Johnny Winter on listalla ensi kertaa vuoden 1985 jälkeen – kohta 40-vuotias Ryan Adams (#31) puolestaan ensi kertaa ikinä.

Parempaakin olisi voinut toivoa Queenin livelevylle (#40) ja Mikko Herraselle (#35) – mikäli Voice of Finland -kilpailijoiden toisilta albumeilta voi odottaa mitään. Radiolistamenestys olisi ehkä enteillyt Kuningasidealle korkeampaa kuin 11. sijaa. Toisaalta yhtyeen edellistä, 14:nneksi noussutta levyä siivittänyt Enemmän duoo ku sooloo oli lataus- ja suoratoistopuolella selvästi isompi hitti kuin Pohjolan tuulet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti