perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hittejä 43 vuoden välein

Latauslistalla on nyt kevättä rinnassa, sillä 12 biisiä 30:stä sai kyytiä. Uusi ykkönen on maailmaa valloittava Daft Punkin paluu Get Lucky, jossa laulaa Pharrell Williams. Kummallakin osapuolella on muutama Top 20 -käynti ajalta ennen latausmyyntiä, mutta ei lähelläkään paalupaikkaa.

Varsinaiset tilastoknopit vaanivat kuitenkin alempana. 15:ntenä debytoi Samppa Linnan Ny rillataan viimeiseen asti, johon muutaman sanan töksäyttää myös Timo Jutila. Tokihan Jare & Ville Gallen Häissä-hitissä jo vieraili SM-liigapelaaja Siim Liivik eli Märkä-Simo, mutta nyt levytähtenä on ehta maailmanmestari. Aku Hirviniemellä on listamerkintöjä kahden hahmon nimissä ja tänään julkaistun albumin ansiosta varmaan pian omissaankin.

Tättärää! Numeron 19 kohdalle on kirjattu God Is Dead? esittäjänään Black Sabbath. Milloin bändillä viimeksi oli singlehitti Suomessa? Lokakuussa 1970, sijaluku oli 29 ja biisi tietenkin Paranoid. Toki yhtye eri muodoissaan on tällä välin spämmännyt albumitilastoa. Tuorein studiolevysijoitus on vuodelta 1995, mutta sen jälkeen on ostettu yhtä live- ja kahta kokoelma-albumia listareaktion arvoisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti