lauantai 12. tammikuuta 2013

Seitsemän on liikaa


Hiljattaiset uutiset Jonne Aaronin ja Neumannin keväisistä soololevyistä eivät yllätä ketään Vain elämää -menestystä seurannutta. Pikemminkin voisi yllättyä Katri Helena -kokoelman pikaisesta putoamisesta albumilistalta. Laajalti spekuloidaan sarjan seuraavasta kaudesta ja sen osanottajista. Ennusmerkkejä voi (tässäkin) etsiä Ruotsista.

Formaatin sikäläinen versio Så mycket bättre on pyörinyt jo kolmesti, syksyinä 2010–2012. Ykköskaudella Petra Marklundin (eli Septemberin) versio Petterin Mikrofonkåt-biisistä kasvoi giganttiseksi hitiksi, mutta koostealbumi myi ”vain” kolmoisplatinaa eikä saanut jatko-osaa. Seuraavien kausien levyt ovat suunnilleen säilyttäneet tahdin ja itse ohjelman katsojaluvut lievästi nousseet. Viime marraskuussa paikallisen katrihelenan eli Sylvia Vrethammarin teemajakso ylitti ensimmäisenä kahden miljoonan rajan.

Ensimmäisen Vain elämään artistit olivat sidoksissa levyn julkaisseeseen Warneriin tai ainakin ei-sidoksissa muihin suuryhtiöihin. Ruotsissa ekan kauden kermat kuori niin ikään Warner, mutta seuraavan levyn julkaisi Universal ja tuoreimman EMI. Toistuessaan tämä kuvio supistaa olennaisesti sitä poolia, josta artistit valikoituvat – ja mahdollisesti lisää niiden osallistumispainetta, jotka ovat oikean firman leivissä.

Pitänee myös huomioida, että Så mycket bättre -äänitteet eristettiin ”samlingslistalle” various-kokoelmien sekaan. Jos levyllä artistit esittävät projektiluontoisessa yhteistyössä toistensa biisejä, niin kuinkahan monta heitä saa kerrallaan olla, että levy kelpaa Ruotsin päälistalle? Kaksi? Kolme? Onko sitä edes määritelty? Ainakaan ei seitsemää.

5 kommenttia:

  1. Septemberin "Love cpr" levy on myynyt 120,000 ja risat ruotsissa. Suomessa tuolla määrällä ylitetään platinaraja kuusi kertaa. Eli naisen soololevyksi varsin merkittävä myyntimäärä. Voisiko tuon Septemberin menetystä verrata tyyliin Ruotsin Jenni Vartiainen. Mikrofonkåt single myi yli 100,000 kpl, mutta eipä sekään ole mitään verrattuna Loreenin käsittämättömään myyntimäärään Euphoria singlellä jota on kaupattu yli 180,000 kpl. :O Noi luvut ovat aivan käsittämättömiä!.

    VastaaPoista
  2. Ainakin Spotifyssa tuorein Så mycket bättre-säsong 3 on kreditoitu EVA Recordsille eli kyseessä olisi monen levy-yhtiön yhteishanke. Tämä olisi oikea suunta Suomeenkin.

    VastaaPoista
  3. Milloin päivitetään tuo lista vuoden 2012 eniten myydyistä levyistä?

    VastaaPoista
  4. Hitlistan.se-sivustolla lukee sekä EVA että EMI.

    Musiikkituottajien päivitysajankohdista en tiedä.

    VastaaPoista
  5. Veikkaisin, että Ruotsissa EVA on kasannut levyn ja EMI olisi ollut pelkästään jakelija.

    VastaaPoista