tiistai 22. tammikuuta 2013

Kasetit pakkasella

Musiikkituottajat julkisti tänään tietoja menneen vuoden äänitemyynnistä. Yhteispotti nousi hieman, digimyynti paljon (35,3 %) ja musiikkivideomarkkina on luisussa (-39,2 %). Tulostusten hassuin irtoluku on se, että c-kasettimyynti putosi yli sata prosenttia – saldo kun on mystinen -4! Huomioitakoon sekin, että Vain elämää -kaksikko muodosti viitisen prosenttia koko vuoden levymenekistä.

Kun elämme kokonaisedullista pakettiratkaisua, jossa viikkolistat, tukkumyyntitiedot ja käytännössä myös listauutisointi tulevat kaikki samasta instanssista eli suoraan levyteollisuudelta, tietojen välinen ristiriita häiritsee entistä enemmän. Listoja seuranneesta tuntuu oudolta esimerkiksi se, että Juha Tapio syrjäytti Cheekin kymmenen myydyimmän joukosta. Joulun alla näet Sokka irti oli 34. viikollaan ylempänä kuin Joululauluja 5. viikollaan.

Albumien Top 10:ssä on vain yksi ulkomainen äänite, mutta sinkkujen Top 5:ssä niitä on neljä. Täälläkin info horjuu: David Guettan Titanium-hitin koko myynti on merkitty vuodelle 2012, vaikka se oli singlelistan neljäntenä jo elokuussa 2011. Ohessa kuitenkin tilastokärki niille, jotka eivät klikkaa linkkejä.

Albumit
1. Vain elämää (WEA/Warner) 164.119
2. Robin: Koodi (Universal) 117.126
3. Vain elämää jatkuu (WEA/Warner) 81.725
4. Robin: Chillaa (Universal) 73.439
5. Adele: 21 (XL/Playground) 44.297
6. Jukka Poika: Yhdestä puusta (Suomen Musiikki) 42.429
7. Jesse Kaikuranta: Vie mut kotiin (Universal) 38.985
8. Chisu: Kun valaistun (HMC/Warner) 31.541
9. Juha Tapio: Joululauluja (Kaiku) 29.080
10. Erin: Hunningolla (WEA/Warner) 27.655

Singlet
1. Loreen: Euphoria (Metronome/Warner) 11.760
2. Robin: Frontside Ollie (Universal) 8.079
3. Michel Telo: Ai se eu te pego (Columbia/Sony) 7.389
4. Gotye: Somebody That I Used To Know (Island/Universal) 6.774
5. David Guetta featuring Sia: Titanium (Virgin/EMI) 6.534

3 kommenttia:

  1. Itse ihmettelen, mistä tuo 716 kasetin myyntiluku on peräisin. Kasetilla ei viime aikoina ole kovin monta albumia julkaistu, itselleni tulee mieleen vain J. Karjalaisen 2010 julkaistu "Polkabilly Rebels" ja Jukka Takalon viimevuotinen "Kahden hengen disko". Nämäkin ovat varmasti myyneet huomattavasti paremmin CD:nä, Takalon kasetin seitsemästä bonuskappaleesta huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Monsp Records julkaisi viime vuonna neljä kasettia. Painokset ilmeisesti 100-200 kappaletta. Fuck Vivaldi lienee ainoa kasettina julkaistu listaykkönen? Jo ko. albumin ilmestyessä tuli mietittyä sitä, kuinka tiukalla marginaalilla sijoitus tuli, ja ennen kaikkea, mikä vaikutus oli (heti ensipäivinä loppuunmyydyillä) vinyyli- ja kasettiformaateilla, joita on ilmeisesti ostettu tuolloin yhteensä noin 500-700 kappaletta.

    VastaaPoista
  3. Juha Tapio vs Cheek johtuu tietysti siitä, että listat perustuvat myyntiin kaupasta ulos ja vuoden myydyimmät perustuu myyntiin levy-yhtiöltä kauppaan. Siinähän on selkeä ero. Juha Tapion joululevyä lienee kauppojen varastoissa melkoisen paljon enemmän kuin Cheekin levyä.

    VastaaPoista