torstai 13. joulukuuta 2012

Satulinnan harjannostajaiset


Kun kaikki Vain elämää -coverit ovat kääntyneet laskuun latauslistalla ja paljolti pudonneet poiskin, voisi laskeutuvan pölyn seasta tutkia uusversioiden tilastollista suhdetta alkuperäisiin. Aika moni laulu näet kiipesi ylemmäs nyt kuin silloin joskus.

Joistakin tuli listasinkkuja ensimmäistä kertaa – esimerkiksi Jari Sillanpään ennätyksiä myyneen esikoisalbumin lohkaisut Satulinna ja Kaduilla tuulee ylsivät aikanaan vain radio- ja 50 hittiä -tilastoihin. Jonne Aaronin ja Erinin tulkinnat ovat myös ainoat listamyyntimerkinnät kappaleille Kylmä ilman sua (Kaija Koo) ja Nahkatakkinen tyttö (Dingo).

Sekä lataus- että ns. singlelista vastaanottivat yhden Vain elämää -ykkösen – ensimmäisellä se oli Erinin Mitä tänne jää ja toisella Cheekin Puhelinlangat laulaa. Katri Helena lauloi niin ikään puhelinlangat listakärkeen vuonna 1964. Top 10:ssä kävivät katrikierrätyksistä myös Erinin Vasten auringon siltaa ja Jonne Aaronin Lintu ja lapsi, mutta alempana kuin 1970-luvun levytykset. Katri Helenan viitossijan lisäksi Merja Rantamäen versio Ranskan viisuvoittajasta L'oiseau et l'enfant oli sijalla 10.

2 kommenttia:

  1. "Kylmä ilman sua" tosin nousi viisi viikkoa sitten latauslistalle myös Kaija Koon versiona, sijalle 20. Valitettavasti tuo sijoitus ei kirjaudu mihinkään Spotify-uudistuksen vuoksi.

    Onko muuten radiolistalla yhtään Vain elämää -kappaletta? Ainakin Iskelmä on ottanut joitakin kappaleita soittolistalleen.

    VastaaPoista
  2. Ei ole Top 100:ssa mitään ohjelmassa kuultua, eikä ohjelman artistejakaan muutoin kuin Anna mä meen- ja Siskoni-duetoissa.

    VastaaPoista