maanantai 26. marraskuuta 2012

Mikä kestävyysvaje?


Monesti huomioidun Adelen albumilistaviikkohegemonian varjossa tapahtuu yllättävän merkittäviä asioita. Chisun Kun valaistun on kerännyt jatkopainoksen vauhdittamana yhteensä 58 viikkoa. Sen edeltäjä Vapaa ja yksin siirrettiin aikoinaan midpriceen 69 viikon jälkeen. Tämä kohottaa Chisun tilastohistoriamme ainoaksi esittäjäksi, jonka kaksi peräkkäistä levyä ovat viihtyneet listalla yli vuoden.

Jo 40 viikon kertymät ovat harvinaisia peräkkäin – 2000-luvulla tähän ovat ennen Chisua yltäneet vain Eminem ja Anna Puu. Yleensähän kun äänite kerää hiljalleen suosiota, sen seuraajaan käydään kiinni nopeammin, ja myynti myös laantuu nopeammin. Kun valaistun 2.0 on bonuspainokseksi tavallista tehokkaampi, koska sen lisäraidoista kaksi (Kolmas pyörä ja Frankenstein) kasvoivat merkittäviksi hiteiksi kolmen aikaisemman lohkaisun rinnalle.

Kahden yli 52-viikkoisen pitkäsoiton osuminen samaan ansioluetteloon on lähes ennenäkemätöntä Suomessa. Chisun edellä on ainoastaan Abba, jonka Arrival (1976) haali 59 ja Gold – Greatest Hits (1992) 93 listaviikkoa. Adelen 21 etenee pian historian kestävimmäksi studioalbumiksi (siis ei-kokoelmaksi) – toistaiseksi titteliä pitää 97 viikollaan Vesa-Matti Loirin Eino Leino (1978).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti