tiistai 31. heinäkuuta 2012

Yläkerta #8: Rauli Badding Somerjoki


Listablogin kesäsarja käsittelee sooloartisteja, jotka ovat menestyneet parhaiten Suomen listoilla kuolemansa jälkeen.

Kun 39-vuotias Rauli Somerjoki kuoli rankkojen elämäntapojen seurauksena 14. tammikuuta 1987, albumilistalle ilmaantui pian Laulajan taival -kokoelma ja jukebox-listan kärkikymppiin kolme kappaletta, Nuori rakkaus, Saanhan viimeisen tanssin ja Kaunis maailma. Laulajan taival ei kuitenkaan yltänyt 25. sijaa ylemmäs eikä vuoden 1992 lajitelmakaan kuin 35:nneksi.

Uusi sesonki koitti 1997, kun kuuden cd:n Kaikki laulut nousi 16:nneksi. Listoille ilmestyi Badding-covereita Agentsilta (Illan varjoon himmeään), Sakari Kuosmaselta (Paratiisi) ja Eläkeläisiltä (Ja humppa soi). Marraskuussa 1999 julkaistiin jymymenestys Täss on Rauli, moi!, joka vietti Top 40:ssä 48 viikkoa ja myi 66.000 kpl. Seuraavana kesänä Badding-elokuvalevykin kiipesi 12:nneksi.

Pajatso ei ollut vieläkään ihan tyhjä, vaan Somerjoen Elvis-tulkinnoista kasattu Iso lemmen pala kävi 14:ntenä elokuussa 2002. Omiin sävellyksiin painottuva ja dvd:llä ryyditetty Henkilökohtaisesti nähtiin 27:ntenä keväällä 2007. Seuraavana vuonna tuttujen nimien versioita (mm. Bo Kaspers orkesterin Paradiset) sisältänyt tribuuttialbumi sen sijaan floppasi mystisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti