Nimet loppuvat, musiikki ei

Lukuisat artistit ovat menestyneet hyvin ja jopa rikkoneet ennätyksiä julkaistuaan esikoisenaan nimettömän albumin. Jotkut ovat avanneet pelin monella putkeen kuten Led Zeppelin ja Peter Gabriel. Mutta jos joku nimellisten menestyslevyjen jälkeen julkaisee yhden ilman nimeä, eikö tule vähän väljähtynyt olo? Jos titulointi-ideat näkyvät loppuneen, kannattaako musiikistakaan innostua? Tutkin asiaa uuden Evanescence-albumin kunniaksi.

Monelle nousevat pophistoriasta mieleen The Beatlesin ”valkoinen” ja Metallican ”musta” albumi, mutta yllättävän usea muukin on yltänyt Suomessa listaykköseksi. Sulkujen sisäinen numero kertoo, monesko esittäjän listalevy on kyseessä.
The Beatles: The Beatles 1968 (6)
Genesis: Genesis 1983 (8)
Metallica: Metallica 1991 (3)
Ricky Martin: Ricky Martin 1999 (3)
Don Huonot: Don Huonot 2002 (9)
Antti Tuisku: Antti Tuisku 2005 (2)
Don Johnson Big Band: Don Johnson Big Band 2006 (2)
Kotiteollisuus: Kotiteollisuus 2011 (9)

Evanescencella on 14. sijaltaan vielä kiipeämistä seuraavaankin sakkiin, sillä nämä kaikki on nähty Top 10:ssä.
Samantha Fox: Samantha Fox #2, 1987 (2)
Apocalyptica: Apocalyptica #2, 2005 (5)
Klamydia: Klamydia #2, 2007 (19)
Donna Summer: Donna Summer #3, 1982 (9)
Anastacia: Anastacia #3, 2004 (3)
Tyrävyö: Tyrävyö #4, 2001 (2)
Stratovarius: Stratovarius #4, 2005 (11)
Alvin Stardust: Alvin Stardust #5, 1975 (2)
Abba: Abba #5, 1975 (2)
Suburban Tribe: Suburban Tribe #5, 2001 (4)
The Cult: The Cult #6, 1994 (6)
Lea Laven: Lea Laven #7, 1986 (9)
Blur: Blur #8, 1997 (3)
Riki Sorsa: Riki Sorsa #10, 1983 (2)

Jätin luettelosta pois paljon äänitteitä, joissa on käytetty vain osaa artistin nimestä (Whitney), siviilinimeä (Jare Henrik Tiihonen) tai lisätty siihen jotain (Marion 77). Samoin soundtrackit (The Doors) ja kokoelmat (Nirvana) olkoot oma lukunsa.