torstai 8. syyskuuta 2011

Yhteinen sävel

Vaikka hittejä huokunut David Guetta -albumi One Love jaksoi Suomessa vain sijalle 49, oli ilmiselvää, ettei seuraaja Nothing but the Beat (7) tyytyisi noin vähään. Neljä sen biiseistä ehti käydä singlelistalla jo etukäteen (Where Them Girls At, Little Bad Girl, Titanium, Night of Your Life), ja viides Turn Me On debytoi tällä viikolla. Hyvä että albumi- ja singlemenekki myötäilevät taas vähän enemmän toisiaan – surkeasti aloittanut Pitbull-pitkäsoittokin on hiljalleen kiivennyt 21:nneksi.

Aiemmin pari kertaa Top 20:n ovea kolkutellut saksalainen Edguy pääsi nyt 15:nneksi, ja kotimaassaan Age of the Joker oli osana listakärjen vallannutta uutuusnelikkoa: 1. Red Hot Chili Peppers, 2. David Guetta, 3. Edguy, 4. Thees Uhlmann. Suomessahan tuollaista debyyttiryntäystä ei ole havaittu ikinä, kolme vain kerrallaan. Viime viikon yllättävähkö ykkönen Lenny Kravitz suistettiin seitsemänneksi, mutta meillä takapakkia tuli vain kaksi sijaa (8–10).

Muut neljä uutuutta ovat ensikertalaisia: 24:nneksi ilmestyi Maija Kaunismaan ja Sofi Oksasen Liian lyhyt hame -monialahankkeen ääniteosa, 26:nneksi suomalainen For the Imperium ja 32:nneksi amerikkalainen Beirut. Vastikään Helsingin Juhlaviikoilla esiintynyt espanjalainen Jordi Savall kapellimestaroi Jean Philippe Rameaun sävellyksiä sijalla 48.

6 kommenttia:

  1. Surkeasti aloittanut Pitbull albumi?

    Olen kyllä eri mieltä, sillä albumihan on ollut jo 4 viikkoa Spotifyn albumilistan ykkösenä +5 viikkoa TOP 10:n muilla sijoilla ja pari viikkoa siinä huulilla sijalla 11. Eli yhteensä 11 viikkoa kuumassa kärjessä ja putki jatkunee vielä jonkin aika, tämän hetken sija on 1.

    CD:n menekki on näyttänyt olevan pienempää, mutta tänä päivänä CD-myynti ei todellakaan ole enää se ainoa menestyksen merkki.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitan aina torstai-iltaisin tuoreen albumilistan tapahtumista, ja koska Planet Pit ei kahdella ensimmäisellä myyntiviikollaan yltänyt siinä edes Top 50:een, aloitusta voi varsin vaivattomasti kutsua surkeaksi tässä kontekstissa.

    Cd-myynti ei ole ikinä ollut se ainoa menestyksen merkki. En tiedä, onko joku joskus sellaista väittänyt.

    VastaaPoista
  3. Hyvin hyppäsi Edguy albumilistalle. Kerran soinut radiossa, ilman mainontaa sijalle 15. Harmi kun nykyään radiossa ei soiteta kuin brittejä, jenkkejä ja kotimaisia. Pienellä radiosoitolla olisi varmasti mennyt korkeammalle Edguy.

    VastaaPoista
  4. Fakta: Spotifyn kuunnelluimmat ovat samat mitä radiossa sillä hetkellä eniten soitetaan.
    Johtopäätös: Radiot soittavat sitä mitä ihmiset haluavat kuunnella.

    VastaaPoista
  5. Onhan siitäkin jo näytteitä, että Spotify-listaa voi halutessaan manipuloida ihan siinä kuin myyntilistoja. Tai siis helpomminkin, koska se on ilmaista. Mä haluan paljon raakaa dataa noista kuuntelumääristä, ennen kuin julistan Spotifyn lähestulkoonkaan todelliseksi musiikkimaun mittariksi.

    VastaaPoista
  6. Ehkä hieman kärjistetty tuo kommenttini Spotifysta ja radiosta. Mutta varmasti suuri osa Spotifyn käyttäjistä on nuoria alle parikymppisiä, joista monet eivät ehkä koskaan ole käyneet levykaupassa. Ja musiikin ns. etsiminen on varsin vieras käsite joten Spotifyssakin vain napsautetaan top list soimaan.

    VastaaPoista