tiistai 6. syyskuuta 2011

Kauhalla ja pikkulusikalla

Nielsen Music Controlin viikoittainen radiosoittolista on melkoinen infopaketti: kovimmista nousijoistakin tarjotaan kolme laskelmaa, sijalukujen, soittomäärien ja yhteispisteiden perusteella järjesteltyinä. Tällä viikolla Maroon 5:n ja Christina Aguileran Moves Like Jagger on eniten soittomääräänsä lisänneiden tilastossa kakkosena, mutta nousi päälistalla vain yhden sijan, kuutosesta viitoseksi. Kuinka tuo on mahdollista?

Biisin yhteispisteet kasvoivat yli 30 prosenttia ja oikeuttaisivat joinakin sesonkeina jopa kärkeen, mutta tällä kertaa neljälle muulle kertyi vielä hiukan suuremmat – paremmuusjärjestyksessä ne ovat Set Fire to the Rain, Ei mitään hätää, The Adventures of Rain Dance Maggie ja En mitään, en ketään. Red Hot Chili Peppers on radiolistalla nyt ylempänä kuin koskaan ennen urallaan.

Soittomääräkasvun vähäinen vaikutus listasijaan johtuu myös siitä, että Moves Like Jagger pääsee usein ääneen asemilla, joiden kuulijamäärä ja sen myötä painoarvo on pieni. Esimerkiksi ruotsinkielinen X3M kajautti sen eetteriin 26 kertaa viikossa, mutta yhdestä X3M-merkinnästä ei sada laariin kuin kymmenesosa niistä pisteistä, mitä Nova-soitolla tienaa. Sinänsä outoa, että mikään Ylen kanava antaa noin paljon aikaa millekään yksittäiselle kappaleelle.

Se eniten soittoja lisännyt biisi on muuten Chisun Sabotage (62–21).

1 kommentti:

  1. Moves Like Jagger jyrää Billboard listalla ihan tehokkaasti. Viidettä viikkoa ykkösenä tuskin tulee, mutta 4 viikkoakin on hieno saavutus. Ja se on top 10 parissakymmenessä maassa.

    VastaaPoista