torstai 29. syyskuuta 2011

Hyvä ennustus

Jos mediassa olisi kiinnostusta nostaa Suomen listatapahtumia kansan silmiin, tällä viikolla olisi voinut mässäillä mehevällä asetelmalla, eli Samuli Edelmannin ja Juha Tapion yhtäaikaisilla julkaisuilla. Yhteneväisen suosiokäyrän ja kohderyhmän lisäksi vertailuja olisi voinut höystää pohjustushittien lähes-samannimisyydellä – Ei mitään hätää ja En mitään, en ketään kävivät molemmat radiolistan kakkossijalla.

Tietenkään reaalitilanne ei yleensä ole noin yksi- tai kaksioikoinen, ja nytkin lopputuloksissa herrojen väliin kiilasi edellisellä albumillaan ykköseksi yltänyt Opeth. Vaikka Juha Tapiolla on kolme platinalevyä, niistä vain yksi saavutti listakärjen ja sekin vasta levyalen ansiosta. Kolmoseksi jätetyllä Edelmannilla on yhteensä 12 ykkösviikkoa kolmella eli pitkäsoitolla.

Tori Amos (8) ja Josh Groban (20) käänsivät konserttivierailuineen käyränsä nousuun – tosin ovat joskus päässeet korkeammallekin (7 ja 6). Odotukset Kemopetrolin (12) sijoituksen suhteen olivat sekalaiset. Koska viisi edeltäjää nousivat ylemmäs (sijat 1–11), Laura Närhen soolomenestys ei näytä bändiä avittaneen, mutta toisaalta A Song & A Reason olisi pitkähkön tauon takia saattanut myös flopata kunnolla.

Vaikka Kasabian on julkaissut neljä Britanniassa loistavasti menestynyttä albumia, se on meillä ensikertalainen sijalla 32. Niin ovat myös saksofonihitti-ihme Alexandra Stan (27), suomalaiset French Films (30) ja Mors Subita (42) sekä japanilainen Church of Misery (38). Albumilistan vilkkaus ei edelleenkään heijastu singlepuolelle, jonka ainoa uutuus on LMFAO:n Sexy and I Know It kahdeksantena.

4 kommenttia:

  1. Kuis tässä nyt näin kävi.
    Samulin ensimmäinen SOOLO-levy Warnerille ei pääsekään ykköseksi.
    Juha Tapion ensimmäinen levy Warner-ajan jälkeen menee ykköseksi.
    Kemopetrolin ensimmäinen levy Warnerille pärjää heikommin kuin aikaisemmat.

    VastaaPoista
  2. Ensi viikolla lienee kotimaiset levyt olla jälleen listakärjessä, kun Samuli Edelmannin ja Juha Tapion levyt saavat kärkeen seuraa ainakin Yön uudesta 30v-juhlakokoelmasta ja mahdollisesti Martti Saarisen debyytistä. Aiempien julkaisujen tapaan Opeth varmaan tippuu nopeasti alas, mutta Nirvanan "Nevermind -20th anniversary edition" voi nousta myös korkealle tai sitten Adele voi laittaa kapuloita rattaisiin suomipop-julkaisuille.

    James Morrison ei ole vielä päässyt suomessa listoille muuta kuin radiolistalle mutta uusi "The Awakening" levy voi muuttaa sen seikan. "Superyhmät" kuten Chickenfoot (Sammy Hagar, Joe Satriani, Michael Anthony, Chad Smith) tai SuperHeavy (Mick Jagger, Joss Stone, Dave Stewart, Damian Marley ja A. R. Rahman) tuskin korkealle nousevat, vaikka SuperHeavy on Manner-Euroopassa menestynyt hyvin ja Chickenfootin eka menestyi kohtalaisesti (Suomessa #36).

    Toivottavasti Jason DeRülo (joka on jopa surkeampi kuin Bruno Mars) tai Hevisauruksen uutuus ei kärkikahinoihin nouse. Hevisauruksen kohdalla varmaan taustasotkut ja julkaisu heti Sauruxen levyn jälkeen tulee heikentämään myyntiä.

    VastaaPoista
  3. Ei saa unohtaa Kaija Koon kokoelmaa.

    VastaaPoista
  4. Veikkaan, että Hevisaurus pistää Juha Tapion tiukille.
    J.Derulo, M.Saarinen tai Kaija K. tuskin kovin korkealle tässä vaiheessa nousevat. Johanna Kurkela ja varsinkin Machine Head kannattaa myös muistaa ja eiköhän Christina Perri aloita hitaan, mutta varman nousunsa.

    VastaaPoista